Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

NHL-pomo Bettman World Cupista: “Meillä on vielä monta asiaa ratkaistavana”

Neuvottelut vuoden 2024 helmikuulle suunnitellusta jääkiekon World Cupista eivät näyttäisi etenevän maaliin Tampereen NHL-viikonlopun aikana. Eivät World Cupin järjestämisen, saati sen myöhempään ajankohtaan siirtämisen osalta.

NHL:n pääkomissaari Gary Bettman kertoi lauantaina Tampereella, että neuvotteluja käydään vielä useista asioista.

– Haluamme tuoda World Cupin takaisin säännöllisesti, mutta jotta saamme tehtyä sen oikein, meillä on vielä monta asiaa ratkaistavana. Siksi meillä ei ole virallista ilmoitettavaa tänään, Bettman totesi.

NHL:n varakomissaari Bill Daly nostatti aikaisemmin kohun sanomalla, että NHL olisi halukas ottamaan venäläispelaajat mukaan turnaukseen tavalla tai toisella.

Daly peruutteli lausuntojaan lokakuun alussa Prahan NHL-viikonlopussa, ja aihe nousi uudelleen esiin myös Tampereella.

– Emme ole tehneet mitään päätöksiä mihinkään suuntaan, Bettman alleviivasi.

Venäläisten pelaamisella spekuloinut Daly sanoi, että asiasta on käyty keskusteluja.

– Olemme puhuneet Venäjä-asiasta, mutta meillä ei ole siihen ratkaisua, Daly sanoi.

Bettmanin mukaan venäläispelaajien tilanne on yksi niistä useista asioista, joista NHL:n pelaajayhdistyksen kanssa keskustellaan.

Jääkiekon World Cup pelattiin edellisen kerran vuonna 2016, eivätkä maailman parhaat pelaajat ole kohdanneet turnauksessa sen jälkeen.

. Venäläiset pelaavat NHL-joukkueilleen, eivät Venäjälle .

Bettman sai vastata Tampereella myös kysymykseen Washington Capitalsin venäläistähden Aleksandr Ovetshkinin läheiseksi tiedetystä suhteesta Venäjän presidentti Vladimir Putiniin.

– Ovetshkin ja kaikki venäläiset pelaavat NHL-joukkueilleen, eivät Venäjälle. He ovat kaikki suhteellisen vaikeassa tilanteessa, koska monilla heistä on perhettä Venäjällä, Bettman sanoi.

– En tiedä tarkalleen mikä Ovetshkinin suhde presidentti Putiniin on, mutta hän pelaa Washington Capitalsille, ei Venäjälle.

Bettman kehui vuolaasti viikonlopun NHL-tapahtumaa Tampereella, suomalaisia jääkiekon ystäviä ja Tampereen uutta areenaa.

– Olen kuullut, että tämä saattaa olla Euroopan paras rakennus, eikä minulle ole syytä epäillä sitä, Bettman sanoi.

– Meillä on ollut taas uskomaton vierailu Suomessa. Eilinen ottelu oli sensaatiomainen, vielä kun Mikko Rantanen teki hattutempun kotimaassaan.