Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Peppi Konsteri palautti suomalaiset kultakantaan EM-keilailuissa

Vasta 18-vuotias Peppi Konsteri keilasi all-eventissä kultaa naisten EM-kisoissa Tanskan Aalborgissa. All-event on keilailun kilpailumuoto, jossa sarjojen tuloksia lasketaan englanninkielisen nimensä mukaisesti läpi tapahtuman.

Neljä suomalaista, viimeisimpänä Joonas Jehkinen vuonna 2012, on saavuttanut Euroopan-mestaruuskisojen kultaisen mitalin tässä pelaajien itse korkealle arvostamassa, äärimmäistä tasaisuutta mittaavassa kokonaiskamppailussa. Perjantaina Konsteri keilasi itsensä mestareiden joukkoon ensimmäisenä suomalaisnaisena.

Nuori turkulainen keräsi Tanskan Aalborgissa yhteensä 24 sarjan kokonaistuloksekseen 5 013 pistettä, joka riitti kultaan 35 pisteen erolla Ruotsin Anna Anderssoniin. Sarjakeskiarvo aikuisten arvokisojen ensikertalaisella oli 208,9.

– Aika sanattomaksi vetää. Ei oikeasti uskonut, että aikuisten kesken pystyy tähän samaan. Ei ole kuitenkaan missään vaiheessa ollut parasta keilaamista, epäuskoinen Konsteri kommentoi Keilailuliiton tiedotteessa.

Suomella näkyvä joukkuepanos

Konsterin kulta ratkesi perjantaina joukkuepelin kolmeen viimeiseen sarjaan, joista Suomi haki samalla pääsyä neljän parhaan joukkoon. All-event-mestarin loistovire kannatteli Suomen seitsemänneksi, ja matkaa neljännen välieräpaikan lunastaneeseen Saksaan jäi 30 sarjan yhteislaskussa 63 pistettä.

– Tänään oli semmoinen päivä, mikä olisi voinut olla eilenkin. Jos meillä olisi ollut kaksi tämmöistä päivää, niin olisimme olleet mitaleilla, Konsteri pohti.

Vaikka joukkuekilpailu oli pettymys, Suomen joukkue on esiintynyt EM-kisoissa mallikkaasti. Parikilpailussa Konsteri sai pronssia yhdessä Ani Juntusen kanssa, ja Marjaana Hytönen täydensi kaksikkoa, kun Suomi oli triokilpailussakin kolmas.

Lauantaina henkilökohtainen masters-pudotuspelikilpailu päättää EM-tapahtuman. Siinä kilpailevat all-eventin 24 parasta, ja suomalaisista mukana ovat Konsteri, Juntunen, Hytönen sekä Eliisa Hiltunen.

Edellinen suomalaisnaisen kultamitali tuli juurikin mastersista, kun Krista Pöllänen voitti vuonna 2010.