Interin valmentajat suivaantuivat – FC Lahti voitti kotonaan

FC Lahden uuden porilaisvalmentaja Mikko Mannilan kotidebyytti liigapeleissä tuotti kauden ensimmäisen kotivoiton FC Interin kustannuksella maalein 2–1 (1–1). Isäntien vaihtopelaaja Macoumba Kandji upotti voittomaalin rangaistuspilkulta 89. minuutilla.

Turkulaisseuran espanjalaisvalmentajat kiehuivat vaihtopenkillä. Punaista korttia valmentajista katsellut lähti vielä ulosajon jälkeen hillumaan Lahden vaihtopenkin kulmille. Interin vaihtopenkin edustalla potkittiin vesiämpäreitä ja viskottiin Hiihtostadionin ruohoa pitkin juoksurataa kahden lisävaroituksen arvoisesti pelin viimeisen viisiminuuttisen aikana.

Interin johtomaalin ohjasi maalinedustalta Petteri Forsellin sivuvapaapotkuun jalkansa väliin saanut hollantilaistoppari Rick Ketting, 26.

Lahtelaisten tasoitus avausjakson toisella lisäaikaminuutilla oli vanhan kunnon ajan jalkapalloilua, kun liian hanakasti hyökännyt Inter yllätettiin housut kintuissa. Nopean vastahyökkäyksen päätti Albion Ademin näyttävän jättösyötön jälkeen HJK-kasvatti Kevin Kouassivi-Benissan, 23. "KKB":lle, jolla on togolaisia sukujuuria, maali oli ensimmäinen FC Lahden riveissä. Hän viimeisteli toissa kaudella kertaalleen liigassa FC Interille ja kesällä 2019 RoPSille.

– Saimme upean voiton tosi rankasta pelistä. Eka maalini Lahdessa oli makea. Nautin, kun pääsee pelaamaan vastustajan boksiin, Kouassivi-Benissan sanaili.

Illan erikoisuus ennen valmentajien ottamia kortteja oli Interin vaihtopelaaja Rodrigo Arcierolle jo lämmittelyvaiheessa näytetty keltainen kortti. Hän protestoi kentän ulkopuolella erotuomari Mohammad Al-Emaran vihellyksiä.

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin? Isoja ja pieniä päätöksiä, joilla on väliä

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka