Golfin suurtähti Tiger Woods nilkutti huikean uransa kolmanneksi huonoimpaan kierrostulokseen major-turnauksissa, kun hän pelasi PGA-mestaruuskilpailun kolmannen kierroksen 79 lyönnillä eli yhdeksän yli par -tulokseen. Lukema on hänen huonoimpansa PGA-mestaruuskisassa, ja majoreissa huonommat ovat vain vuoden 2002 British Openin 3. kierroksen 81 (10 yli parin) ja vuoden 2015 US Openin 1. kierroksen 80 (10 yli parin).
Woods kirjasi kylmässä, tuulisessa ja sateisessa säässä pelatulla kierroksella viisi peräkkäistä bogia (yksi yli parin) ensimmäistä kertaa major-urallaan, rei'illä 9–13. Kolmen kierroksen eli 54 reiän jälkeen hän on kokonaistuloksessa 222 eli 12 yli parin.
– En tehnyt mitään oikein. Hyvät lyönnit jäivät vähiin, ja lopputulos oli aikamoisen korkea, Woods totesi.
Woods on tehnyt tänä keväänä paluuta kisakentille viimevuotisen auto-onnettomuudesta aiheutuneen vakavan loukkaantumisen jälkeen. Hän ei ollut lauantain kierroksensa jälkeen täysin varma, pelaako turnauksen päättävällä kierroksella sunnuntaina.
– No, kipeältä tuntuu. Katsotaan nyt miten käy, oikeaan jalkaansa kierrosten jälkeen hoitoa saanut Woods sanoi.