Next Direction palasi upeasti ykköseksi Oulussa

Number Onen neljä vuotta sitten Number Onen rataennätyksellä 11,1 nimiinsä vienyt Next Direction palasi Oulun Äimärautiolle juhlittuna sankarina. Hannu Torvinen puolusti ruunan kyydissä hurjassa avauksessa kärkipaikkaa, eikä American Hero päässyt edelle. Next Direction irtosi maalisuoralla upeasti ykköseksi.

Hevosen rinnalla monta iloista hetkeä elänyt Timo Hulkkonen oli hyvillään ja helpottunut taiston tauottua. Ruuna on kilpaillut koko aikuisikänsä Suomen huipulla.

– Next Direction on tehnyt hienon uran, ja totta kai tämä voitto lämmittää kovasti. Emme ole mukana Suur-Hollola-ajossa tänä vuonna missään nimessä, mutta St. Michel on kansainvälisistä kisoista kesän tavoitteena, Hulkkonen sanaili.

Hevosen uran mieleenpainuvin suoritus onkin Mikkelin vauhtimaililta kahden vuoden takaa, kun se karkasi St. Michelissä yllätysvoittoon SE-tuloksella 08,9.

– Koko ajan ajatuksena on ollut rakentaa Next Directionia pitkäikäisenä kilpahevosena. Jokainen lähtö huipputasolla kuluttaa energiaa, joten niitä kisoja pitää ajaa harkiten, kuten tähänkin saakka.

Nyland oli vakuuttava kylmäveristen päälähdössä. Se kiersi voimalla eteenpäin etusuoralla ja suorastaan murskasi muut kirilenkillä. Tammavoltissa suursuosikki Lumi-Oosa oli myös häijyn hyvä lopettamalla kärkipaikalta 22,5-vauhtia. Huippuhevosella jätetään tänä vuonna kuningatarkilpa vielä väliin.

– Siitä päätöksestä ei lipsuta, hevosen hoitaja Terhi Kotilainen kommentoi.

Endless Story ja Callela Lincoln olivat molemmat tasaisten lähtöjen niukkoja suosikkivoittajia. Endless Story tavoitti karussa olleen Julienne Canen juuri sopivasti maaliviivalla. Callela Lincoln puolestaan piti täpärästi ykköseksi, eikä tuulispäänä kirinyt Gogobet Sisu aivan ehtinyt edelle.

Kierroksen jymypaukku oli Porokan perheen Boulder Illusionin ykkössija kolmen kierroksen voimainkoitoksessa. Isäntä itse, Markus Porokka, piilotti perheen lapsien harrastehevosen 5. sisäradalle. Sieltä ruuna pamautti alle yhden prosentin peliosuudesta välittämättä maalikuvassa ykköseksi.

Kierros päättyi Cover Princen kirivoittoon ohi Tim Jerrystä. Antti Ojanperän valmentaman Cover Princen ohjastaja Santtu Raitala teki taas hurjan tempun Kavioliiga-päivänä. Seitsemän ajotehtävää tuotti totosijat 3-3-1.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka