Classic on voiton päässä kuudennesta peräkkäisestä

Classic kukisti keskiviikkona Nokian KrP:n 4–3 salibandyliigan neljännessä loppuottelussa ja siirtyi näin voitoissa 3–1-johtoon. Samu Kuitusen valmentamalla joukkueella on näin perjantaina mahdollisuus ottaa Lempäälässä kuudes perättäinen mestaruus.

Peräti yhdeksällä Classicin nykyisellä pelaajalla on mestaruudet vuosilta 2016–19 ja 2021. Yksi heistä on tehot 1+1 koonnut Eemeli Salin. Hän sai myös molemmat Classicin jäähyt ottelussa, niistä toinen tuli ajassa 57.17 maasta pelaamisesta vieraiden johdettua ottelua 4–3.

– Siinä oli todella pitkät kaksi minuuttia. Jäähy tuli aiheesta, kaverilla oli vapaa paikka ja piti saada kaikki eteen, Salin myönsi.

Maali oli Salinille, kolmen lapsen isälle, kevään 11:s ja uran 95:s. Syöttöpiste tuli Sami Johanssonin voittomaaliin.

– Täytyy nyt vain keskittyä seuraavaan peliin eikä pidä miettiä, mitä maailmalla tapahtuu, kotiasioissa riittää ajateltavaa. Olen tehnyt kesäisin sairaanhoitajan töitä Uudessakaupungissa, mutta ei minulla ole siltä alaltakaan nyt mielipidettä, mitä pitäisi tehdä, Salin sanoi.

Monipuolinen palloilutausta

Salin pelasi nuorena myös jalka- ja koripalloa. Jalkapallo houkuttelee yhä kesäharrastuksena.

– Täytyy kysyä Juhalta (Kivilehto) mielipidettä, saako sitä harrastaa, Salin viittasi tämän kevään jälkeen peliuransa lopettavaan ensi kauden valmentajaansa.

Jos Classic voittaa kultaa, nousee Kivilehto Mikael Järven kanssa kärkeen yhdeksän mestaruuden miehenä. Koronan takia kaksi ottelua väliin jättänyt Kuitunen ei vielä luvannut voittoa perjantaina.

– Pelataan nyt vaihto kerrallaan seuraava ottelu. Oli raskasta olla pari ottelua sivussa, kun alla oli 2 600 ottelua terveenä, Kuitunen sanoi.

KrP:n käskijä Jarmo Härmä vakuutti entisen pokeriammattilaisen kokemuksella, että mahdollisuudet voittaa perjantaina ovat hyvät.

– On hieno tilanne näyttää osaamistaan. Kun saadaan ylivoima kuntoon, niin hyvä tulee, Härmä laski todennäköisyyksiä.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Mainos: Lappeenrannan seurakuntayhtymä

Ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin? Isoja ja pieniä päätöksiä, joilla on väliä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka