TPS sotki KalPan tietä pudotuspeleihin: "Aneeminen esitys"

Kauden neljäs keskinäinen kamppailu ei tuonut muutosta TPS:n ja KalPan välisiin voimasuhteisiin miesten jääkiekkoliigassa. Kolme aiempaa kohtaamista oli päättynyt turkulaisten eduksi maalin marginaalilla, mutta Kuopion tiistai-illassa tulos oli selvempi, sillä TPS voitti maalein 5–2. Maaleistaan kolme se iski päätöserässä.

– Toinen erä oli selkeästi KalPan, mutta onneksi maalivahti Andrei Karejev oli siinä vaiheessa hyvä. Kolmas oli taas meiltä paras erä. Kokonaisuutena hyvää tehokkuutta, ja kaksi ylivoimamaalia lämmittää, TPS:n päävalmentaja Jussi Ahokas kertasi.

Voitto tukevoitti hieman TPS:n asemaa kuuden joukossa, mutta KalPalle tappio ja pisteittä jääminen oli karvas viimeisen pudotuspelipaikan tiukassa kilpajuoksussa. Kuopiolaiset ovat tällä hetkellä niukasti ensimmäisen putoajan paikalla, mutta otteluita on jäljellä vielä kolme.

– Vähän aneeminen esitys meiltä tänään. Toisessa erässä oli vahvat hetket, mutta palkinto jäi puuttumaan ja vastustajan maalivahti pelasi hyvin. Kamppailupelissä oltiin jäljessä pitkät pätkät, eikä tänään ansaittu enempää, KalPa-luotsi Tommi Miettinen harmitteli.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka