Viikonloppuna Lahdessa järjestettävien Salpausselän kisojen palkintoseremonioissa ei käytetä Venäjän maatunnuksia, kisaorganisaatio kertoi tiedotteessaan.
Tiedotteessa kerrotaan Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n esittäneen, että liiton alaisissa kilpailuissa soitetaan FIS:n fanfaari Venäjän kansallislaulun sijaan ja Venäjän lippu korvataan FIS:n lipulla. Esitys syntyi Kansainvälinen olympiakomitean (KOK) suosituksesta.
Salpausselän kisojen palkintoseremonioissa ei soiteta kansallislauluja tai nosteta lippuja salkoon. Kisaorganisaatio on päättänyt, että Venäjän lippu korvataan FIS-lipulla.
FIS:n neuvosto on yksimielisesti päättänyt, ettei se kiellä tai rajoita venäläisurheilijoiden osallistumisoikeutta liiton alaisiin kilpailuihin. Kilpailujen virallisissa dokumenteissa urheilijoiden kansallistunnuksena on Rus (Venäjä), mutta urheilijoiden liput tai muut maatunnukset eivät ole tuloslistoissa näkyvillä.