Kanada vankisti otettaan naiskiekon vallankahvasta

Jääkiekon naisten hallitseva maailmanmestari Kanada on nyt myös tuore olympiavoittaja, kun se kukisti torstaina Pekingissä Yhdysvallat maalein 3–2. Jenkit löivät kiilaa Kanadan rattaisiin voittamalla viidet peräkkäiset arvokilpailut 2015–19, mutta nyt mestaruudet kahdesta turnauksesta vajaassa puolessa vuodessa vahvistivat Kanadan asemaa.

Luettelo arvokilpailujen loppuottelijoista on yksitoikkoinen. Kanada ja Yhdysvallat ovat ratkaisseet olympiakullan yhtä vaille joka kerta. Vain 2006 Ruotsi tunki apajille, mutta joutui loppuottelussa Kanadan suupalaksi.

MM-kilpailuissa Kanada ja Yhdysvallat ovat selvittäneet kirkkaimpien mitalien osoitteen aina paitsi 2019, jolloin Suomi pääsi kotikisoissaan loppuotteluun ja taipui niukasti Yhdysvalloille.

Elokuun MM-kilpailuissa Suomen ero suuremman pelaajamassan maihin kasvoi ja pysyi ennallaan Pekingissä, missä Naisleijonat varmisti keskiviikkona pronssin.

Suomen pelaajilla on aavistus, miten pohjoisamerikkalaisia voi tavoittaa.

– Arki on iso osa. Se miten pelaajat tekevät arjessa töitä, mutta tärkeässä roolissa on myös kaikki apu, mitä saadaan ulkopuolelta, kotijoukkojen tuki ja ylipäätään ihmisten antama tuki, hyökkääjä Viivi Vainikka ruoti.

Matka helpommaksi

Vainikka kuuluu pelaajiin, jotka ovat vakiinnuttaneet maajoukkuepaikan viime vuosina. Seuratasolla hän edustaa Luulajaa, missä naisten joukkueen arki on ammattimaista.

Jotkut Euroopassa pääsevät ammattilaisuuden makuun, vaikka pohjoisamerikkalaisten kuukausia kestävistä olympialeirityksistä ei voi haaveilla. Työt ja opiskelut kulkevat valtaosalla jääkiekon rinnalla, ja vaikka pelaamisesta saisi rahaa, tarvitaan leivänlevennykseksi apurahoja.

Naisleijonien ja Luulajan puolustaja Jenni Hiirikoski on nähnyt Suomessa ja Ruotsissa naiskiekon muutoksen puuhastelusta kohti parempaa. Hän on kiitollinen tehdyistä panostuksista ja siitä, että nuoremmilla on aiempia pelaajasukupolvia paremmat mahdollisuudet satsata lajiin.

– Toivon henkilökohtaisesti, että tämä matka on nuoremmalle sukupolvelle helpompi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka