Pekingin talviolympialaisten lumikourukilpailu tarjosi freestylehiihtäjä Jon Salliselle paljon draamaa mutta vähän ilonaiheita. Karsinnan saldona oli Salliselle kaksi epäonnistunutta laskua, kipeä solisluu, 23. sija ja karsiutuminen finaalista.
Olympiadebytantti Sallisen avauslasku sai dramaattisen käänteen, kun hän törmäsi epäonnistuneen hyppynsä seurauksena voimalla televisiokuvaajaan, joka seisoi kourun laidalla.
Rajusti kaatunut Sallinen jäi kourun ylälaidalle makaamaan, mutta pääsi lopulta omin voimin tilanteesta pois. Sallinen sai lupaavasti alkaneesta avauslaskustaan vain 18 pistettä.
– Vikassa tempussa suksi jäi vähän lumeen kiinni ja siitä lensin kameramiehen päälle. Toivottavasti hän on kunnossa. Jotenkin vain jäi suksi jumiin, enkä oikein päässyt ponnistamaan seinästä ulos. Sitten lensin hyllyn päälle, ja kameramies sattui olemaan juuri siinä, minne laskeuduin, Sallinen sanoi STT:lle.
Hän ei harkinnut protestin tekemistä avauslaskunsa tapahtumista, vaikka kuvaaja seisoi lähellä reunaa. Sallinen sanoi suoraan, että hänen hyppynsä epäonnistui.
Myös toinen lasku alkoi lupaavasti, mutta jälleen tuloksena oli lopussa kaatuminen. Sallinen sai toisesta laskustaan pisteitä 18,50.
– Toiseksi viimeinen hyppy tuli taas aika pohjalle alas, enkä ollut hirveän valmis menemään vikaan hyppyyn. Tuntui taas, että suksi otti jotenkin oudosti kiinni, Sallinen harmitteli.
"Aika pahalta se tuntuu"
Hän satutti avauskierroksen rytäkässä solisluutaan ja harkitsi hetken toisen laskunsa jättämistä väliin.
– Aika pahalta se tuntuu, enkä saa kättäni nostettua oikein ylös asti. Kuulin jopa, että siellä jotain meni, Sallinen sanoi karsinnan jälkeen.
Häneltä murtui sama solisluu alkutalvesta.
– Ei ehkä ihan yhtä pahalta tuntunut nyt, mutta aika samanlaiselta. En tuntenut sitä toisen laskuni aikana hirveästi paitsi alastuloissa, kun tärähti oikein kunnolla. Vika lasku oli sellaista kamppailua. Nämä olivat isoimmat kisat, joissa olen ollut, joten halusin laskea molemmat laskuni, vaikka solisluu olisikin murtunut, Sallinen sanoi.
Sallinen on ollut tällä kaudella maailmancupissa parhaimmillaan kuudes.
– Olen vähän pettynyt itseeni, etten saanut kumpaakaan laskuani oikein kunnolla laskettua olympialaisissa. Treenit ovat menneet tosi hyvin, ja oli hyvä fiilis, mutta voi olla, että keli ei pelannut minun pussiini, Sallinen sanoi.
Harjoituksissa Zhangjiakoussa oli ollut aurinkoinen ja kirkas sää, mutta karsinta kisattiin hennossa lumisateessa ja utuisessa kelissä. Karsinnan ykkönen oli Yhdysvaltain Aaron Blunck pistein 92,00. Lauantain finaaliin eteni 12 parasta.
Suomen freestylehiihtäjien urakka päättyi
Karsinnan jumboksi jäänyt Sallinen päätti suomalaisten freestylehiihtäjien urakan Pekingin olympialaisissa.
Parhaaksi sijoitukseksi jäi Anni Kärävän big airin yhdeksäs sija. Loppukilpailuun pääsivät myös Olli Penttala ja Jimi Salonen, jotka karsiutuivat kumparelaskun finaalin avauskierroksella sijoilla 19 ja 20.