Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Everton katkaisi pitkän kuivan kautensa 2–1-voitolla Arsenalista pelin viime minuuteilla

Ratkaisevan maalin teki Demarai Gray aivan ottelun lopulla. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Jalkapallon Englannin Valioliigassa Everton katkaisi kahdeksan ottelun pituiseksi kasvaneen voitottoman putkensa ottamalla 2–1-voiton Arsenalista maanantain iltaottelussa.

Suurimman osan pelistä Evertonille näytti olevan luvassa taas yksi karvaiden pettymysten ilta, kun joukkueen ensimmäinen maali hylättiin tuomarien videoarvioinnissa. Sen jälkeen vastustaja Arsenal meni johtoon ensimmäisen puoliajan lopulla lauotulla maalilla.

Toisen puoliajan alkupuolella Evertonin toinen maali joutui niin ikään videotuomarin hylkäämäksi. Seuran onni kääntyi vasta pelin viime hetkillä brassivahvistus Richarlisonin tasoitusmaalilla.

Ratkaisevan maalin teki Demarai Gray aivan ottelun lopulla.

Voitto helpottanee Evertonin espanjalaistuomari Rafael Beniteziin kohdistuvaa painetta. Viime viikolla Liverpoolia vastaan kärsityn 1–4-häviön jälkeen osa vaati jo Benitezille potkuja.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka