Ruotsi näytti Suomen salibandynaisille jo alkusarjassa, kuinka pitkä matka on maailmanmestariksi

Salibandyn naisten MM-kilpailujen alkusarjan päätösottelun perusteella Suomen on turha odottaa kultaisia tuliaisia Uppsalasta. Ruotsi murjoi Suomen tiistai-iltana maalein 9–3 ja nappasi lohkovoiton. Suomi jäi lohkossa toiseksi ja jatkaa pelejään torstaina puolivälierässä.

Parannettavaa riittää ja pelinhenki on selvä. Seuraava tappio tarkoittaa kultaunelman katoamista, mutta päävalmentaja Lasse Kurronen vakuutti, ettei parasta Suomea ole vielä nähty.

– Tämä oli ainoa peli, mikä saatiin hävitä. Puolivälieräpaikka oli jo varma. Vastustajavaihtoehdot on jo scoutattu, Kurronen kertoi Ylen televisiolähetyksessä ja viittasi Puolaan, Viroon sekä Venäjään, joista keskimmäinen putosi pois myöhemmin illalla.

Länsinaapuri on kahminut seitsemän maailmanmestaruutta peräkkäin ja on suurin suosikki kotikisoissaankin. Suomi on perinteisesti ollut Ruotsin kovin haastaja, mutta nyt tasoero oli hirvittävä. Ruotsi iski rajusti ja johti viiden minuutin jälkeen 2–0. Suomi ei saanut otetta pelistä vaan otti hyökkäykset vastaan lähes alistuneena.

Ruotsi rokotti tehokkaasti, eikä Veera Kaupin toisen erän lopun 1–7-kavennus jäänyt kuin merkinnäksi ottelupöytäkirjaan. Ilonaiheisiin lukeutui myös Tiltu Siltasen torjuma Wilma Johanssonin rangaistuslaukaus.

"Rohkeutta puuttui"

Päätöserässä Hanna Niemelä ja Johanna Homi tekivät vielä kavennusmaalit, mutta tosiasiallista uhkaa Suomi ei vastustajalleen aiheuttanut.

– Alussa olimme heikkoja pallon kanssa, kun rohkeutta puuttui. Lähdemme jatkamaan turnausta ja kehittämään peliä. Ei ole nähty parasta Suomea eikä vielä ole tarpeenkaan, päävalmentaja jutteli.

Maailmanmestaruus on edelleen mahdollinen, mutta tiistaisen perusteella sauma on ohut. Matkalla mestariksi vastaan saattaa tulla myös Sveitsi, joka on kaventanut vuosi vuodelta Ruotsin ja etenkin Suomen etumatkaa. Kaksi vuotta sitten Sveitsi kellisti Suomen alkusarjassa ja haastoi loppuottelussa Ruotsin. Suomi saavutti tuolloin pronssia.

Uppsalassa Suomi kukisti alkusarjassa Saksan 15–0 ja Slovakian 7–2.

– Onnistumisia on tullut. Tästä on hyvä jatkaa, Kurronen paalutti.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka