Täksi kaudeksi Savo Volleyn toiseksi hakkuriksi Olli-Pekka Ojansivun ja valmentaja Timo Tolvasen oppiin pestattu Veikka Lindqvist teki tiistaina 20 pistettä, kun joukkue kukisti lentopallon Mestaruusliigassa Leppävirralla Kokkolan Tiikerit 3–1.
Mikkelistä lähtöisin oleva Lindqvist, 17, oli ennen tätä kautta pelannut Pielaveden Sammon B- ja C-junioreissa sekä Kuortaneella kaksi viime kautta ykkössarjaa.
– Tämä peli alkoi huonosti, mutta pian lähti kulkemaan. Teimme joukkueena tyhmiä virheitä, mutta välillä ainakin syöttöpeli sujui, sanoi kaksi joukkueen 14 ässästä syöttänyt Lindqvist.
Kun Savo Volley pestasi 203-senttisen Lindqvistin, niin tavoitteena oli ajaa nuorukainen rauhassa Ojansivun saappaisiin. Kokeneella hakkurilla on sopimusta kevääseen 2023 saakka.
– Tavoite on ottaa ykköshakkurin paikka jo tällä kaudella. Parin seuraavan vuoden aikana pitää hankkia lisää voimaa ja ottaa paikka A-maajoukkueessa, Lindqvist kertoi tavoitteistaan.
A-maajoukkueen hakkuri EM-kisoissa oli vielä Urpo Sivula, mutta ensi kesänä tai sitä seuraavana paikalla saattaa pelata jo 21-vuotias ja 212-senttinen Aaro Nikula tai Lindqvist.