Laura Lahtinen ui 400 metrin vapaauinnissa lyhyen radan Suomen ennätyksen 4.08,85 debytoidessaan kansainvälisen ISL-uintisarjan Napolin kilpailussa eilisiltana. Aika toi London Roarin joukkueessa kisaavalle Lahtiselle neljännen sijan.
– En todellakaan odottanut, että pystyisin aikaan 4.08 nelisatasta uimaan. Se meni todella hyvin ja jaksoin jotenkin erityisen hyvin loppuun asti. Tiesin, että pystyn ehkä 4.10-aikaan, mutta olisin ollut tyytyväinen myös 4.12-alkuiseen aikaan. Nyt on kuitenkin vasta kauden alku, eikä olla vielä menty kovaa (treeneissä). Ihanaa päästä myös perjantaina kisaamaan, odotan sitä innolla, Lahtinen kertoi Uimaliiton tiedotteessa.
Entinen Suomen ennätys oli Laura Lajusen vuonna 2014 uima 4.10,60.
– Tosi hyvä fiilis jäi ensimmäisestä kisapäivästä. Hallissa on hyvä tunnelma ja siitä saa itsekin enemmän energiaa sekä luottoa omaan tekemiseen. Viesti oli ihan ok startti näille kisoille, ja sain siitä hyvää itseluottamusta 400 metrille, Lahtinen kommentoi.
Naisten 50 metrin rintauinnissa Ida Hulkko ui kolmanneksi ajalla 29,98. Jenna Laukkanen oli ajalla 31,42 kuudes. 200 metrin rintauinnissa Hulkko oli kahdeksas ajalla 2.26,28
– Oli huikeaa päästä taas kisaamaan. Ensimmäisessä kisassa on aina vähän hakemista, mutta pitää olla tyytyväinen, kun luotto on tiimillä niin kova, että pääsee vetämään paljon henkilökohtaisia matkoja ja viestejä. Tästä on hyvä rakentaa ja ehdottomasti parantaa, Hulkko sanoi avauspäivän jälkeen.
Viesteissä vahva suomalaisedustus
Sekä naisten 4x100m vapaauinnin että sekauinnin viesteissä nähtiin mukana kolme suomalaista. Vapaauintiviestissä Fanny Teijonsalon Energy Standardin joukkue vei kilpailun voiton ja Teijonsalo ui lentävällä lähdöllä ajan 52,70.
Jenna Laukkanen ui London Roarin toisen joukkueen avausosuuden aikaan 56,81 ja Laura Lahtinen ui samassa joukkueessa lentävällä lähdöllä ajan 55,20. Laukkasen ja Lahtisen joukkue oli viestin kahdeksas.
Sekauintiviestissä Teijonsalo ui vapaauintiosuuden aikaan 52,85 ja Teijonsalon Energy Standardin joukkue oli toinen. Hulkko ui Ironin riveissä rintauinnin aikaan 1.05,48 ja joukkue oli kolmas. Laukkanen ui vapaauinnin aikaan 56,53 joukkueen sijoittuessa kahdeksanneksi.