Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Suomi nollasi Sveitsin ja saa puolivälierissä vastaansa Tshekin: "Pelattiin jämäkästi"

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue kaatoi Sveitsin MM-kisojen lohkovaiheen päätösottelussa. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Antti Hokkanen / STT

Suomi päätti alkulohkon ottelunsa naisten jääkiekon MM-kisoissa tyylikkäästi, kun torstaina Kanadan Calgaryssä pelatussa kamppailussa kaatui Sveitsi päätösmaalein 6–0 (4–0, 1–0, 1–0).

– Erittäin hyvä ja stabiili 60-minuuttinen koko joukkueelta. Pelattiin todella jämäkästi, Suomen päävalmentaja Pasi Mustonen totesi ottelun jälkeen Discoveryn televisiohaastattelussa.

Suomen maalintekijöinä kunnostautuivat kolme maalia iskenyt Petra Nieminen, kaksi maalia takonut Susanna Tapani, sekä kertaalleen osunut Viivi Vainikka. Suomen maalilla pelannut Meeri Räisänen kirjautti tililleen nollapelin yhdeksän torjunnan myötä.

– Koko joukkue pelasi hyvin aina ykkösketjusta neloskentälliseen, mutta toki tuloksen teki tällä kertaa ykköskentällinen (Nieminen–Michelle Karvinen–Tapani), suomalaisluotsi kehaisi.

– Tärkeintä oli saada alle ehjä 60-minuuttinen. Saimme pidettyä hyvin kiekkoa hallussamme, mikä tuo meidän kiekolliseen pelaamiseen lisää itseluottamusta jatkoa ajatellen, suomalaishyökkääjä Noora Tulus puolestaan mainitsi.

Suomi oli läpi ottelun kuskin paikalla, eikä antanut näin ollen Sveitsille minkäänlaisia mahdollisuuksia taistella ottelun voitosta.

– Luistin liikkui ja pelattiin erittäin pirteästi. Dominoitiin tapahtumia täysin. Pidimme alkulohkon kahdessa viimeisessä ottelussa maalimme puhtaana, mikä tietysti kasvattaa koko joukkueen itseluottamusta, Mustonen sanoi.

Puolivälierissä vastassa Tshekki

Suomi päätti alkulohkon tyylikkäästi, sillä kahdesta viimeisestä ottelustaan joukkueen maalieroksi kirjattiin tyrmäävä 10–0. Suomi sijoittui omassa lohkossaan lopulta kolmanneksi voitettuaan neljästä ottelusta kaksi (Sveitsi, Venäjän olympiakomitea). Alkulohkon tappiot Suomi kärsi USA:lle ja Kanadalle.

Suomen alkulohkon tehokkain pelaaja oli Petra Nieminen, joka viimeisteli neljässä ottelussa viisi maalia ja antoi yhden syötön.

Suomen pelit jatkuvat seuraavaksi puolivälieräottelussa, jossa vastaan asettuu Tshekki. Ottelu pelataan alustavien tietojen mukaan Suomen aikaa varhain sunnuntaiaamuna.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka