Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Stora Tuna uusi Jukola-voittonsa ohdakkeisesta alusta huolimatta, suomalaisjoukkueista Helsingin Suunnistajat kolmas

Jukolan viestin lähtöä Rovaniemellä. JOUNI PORSANGER / LEHTIKUVA

Heidi Lehikoinen / STT

Helsingin Suunnistajat riemuitsi Rovaniemellä Jukolan viestin kolmossijastaan, joka tuli tasaisten suoritusten jälkeen. Seitsikossa suunnistivat Arttu Syrjäläinen, Veli Kangas, Topi Syrjäläinen, Miika Suominen, Tuomas Heikkilä, Einari Heinaro ja Olli Ojanaho.

– Tosi hyvä tämä kolmas sija, paras sija tällä porukalla. Tosi hieno saavutus, mutta antaa myös sekä uskoa että nälkää jatkoon, Ojanaho vakuutti.

Omaa suoritustaan hän kuvasi kokonaisuutena ihan hyväksi. Matkaan mahtui yksi arviolta minuutin virhe.

– Ennen lopun pitkää väliä löin kivikossa vähän polveani, ja se oli hetken aikaa kipeä ennen kuin turtui. Siinä oli tiukka alamäkiväli, ja keskittyminen vähän herpaantui.

Rovaniemeläislähtöinen suunnistaja arvioi, ettei taustasta ollut joukkueelle suurempaa etua.

– Tärkeintä on, että kaikki ovat käyneet täällä treenaamassa ja harjoittelu on muutenkin sujunut hyvin, terveenä ja ehjänä. Ehkä itselleni saattoi pieni etu olla se, että kartoitustyyli on tuttu, Ojanaho sanoi Matti Kivelän kartoista.

Ojanahon ankkuriosuudelle lähettänyt Heinaro oli jo ennen loppuratkaisujakin tyytyväinen joukkueen suoritukseen.

– Meillä yö meni tosi hienosti, tosi pienillä virheillä selvisimme. On pakko olla tyytyväinen, Heinaro sanoi.

Pyrintö neljäs

Toisena suomalaisseurana vahvaa joukkuepanosta osoitti Tampereen Pyrintö, joka oli neljäs. Kuudennen osuuden suunnistanut Aleksi Niemi oli innoissaan viestin käänteistä.

– On ollut todella vaiherikas Jukola. Varmaan mikään joukkue ei virheittä selvinnyt, Niemi tuumi.

Omalta osaltaan hän harmitteli ainoastaan alun haasteita.

– Tosi pitkän ykkösvälin alku meni hyvin, mutta sen loppupuoliskolla oli vähän vaikeuksia mikrosuunnistamisessa. Siinä oli vähän turhaa seilaamista edestakaisin, Niemi sanoi.

Rovaniemellä voiton vei ruotsalainen Stora Tuna. Se voitti samojen suunnistajien voimin Jukolan viestin myös 2019. Juoksujärjestys oli hieman eri, mutta silloinkin viestin maaliin toi Emil Svensk.

– Vuonna 2019 emme tunteneet olevamme suosikkeja, olimme ehkä vähän yllättyneitäkin. Tällä kertaa tiesimme, että voimme voittaa, viidennen osuuden suunnistanut Joakim Svensk vertaili voittoja.

Rovaniemellä viestin alku oli hankala, sillä Anton Sjökvist tuli vaihtoon 11.18 minuuttia kärjen jälkeen.

– En ajatellut, että virhe alussa oli niin iso. Kun kuulin, että ero oli 11 minuuttia, ajattelin viestin olevan ohi, Sjökvist kertaili ja ylisti joukkuekavereidensa suorituksia.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka