Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Muistokirjoitus: Kekseliäs fyysikko Martti Hannelin

Martti Hannelin. Martti Hannelinin kotialbumi

Jorma Hernesmaa

Filosofian tohtori Martti Hannelin nukkui pois kotonaan Rakuunamäellä syyskuun ensimmäisenä päivänä. Martti oli syntynyt Simpeleellä 20.8.1943. Hän ehti täyttää juuri 78 vuotta.

Yhteys Lappeenrantaan tuli veren perintönä. Martin isoisä oli kauppaneuvos Jooseppi Kaarna. Martti vietti nuoruutensa Valkeakoskella, opiskeli Turussa ja päätyi töihin Etelä-Saimaan keskussairaalaan. Siellä hän toimi kliinisen fysiologian laitoksen fyysikkona ja vuodesta 1988 lähtien ylifyysikkona.

Martin kuluneet puukengät kolisivat sairaalan lattioilla. 70-luvun alussa suupielessä saattoi roikkua piippu.

Puukengät seurasivat mukana matkassa. Työkaverit lahjoittivat ne eläkelahjaksi.

Martti oli hyvä kuuntelija, mikä on varsin epätavallista näinä oikeassa olemisen aikoina. Hän oli pidetty esimies, joka osasi pitää auktoriteettinsa loogisin ja asiallisin perustein.

Fyysikkona Martti asteli Pelle Pelottoman jalanjälkiä. Ainakin perheestä tuntui niin. Hän kehitti mitä kummallisimpia viritelmiä läheisten ihmeteltäväksi niin mökilleen Puumalan kuin rakkaaseen purjeveneeseen. Vaihtelevalla menestyksellä.

Martti asteli polulla hyväntahtoinen virne kasvoillaan, kun epäusko täytti muiden mielet.

Yksikään kone ei mennyt huoltoon ennen kuin Martti oli tutkinut rikkoutuneen laitteen fysiologian syvällisesti. Amerikasta ostettu vuoden 1975 Buick Apollo kävi nestekaasulla Martin rakentamalla tekniikalla. Hän oli edelläkävijä.

Martti oli purjehtija sielultaan. Hän nautti ulapalla, kuunteli veden liplatusta ja vaistosi herkästi luonnon monimuotoisuutta. Hän oli kipparina monella Välimeren purjehduksella, kerran yksin yhdeksän naisen kanssa.

Martti oli aikanaan Lappeenrannan moottoriveneseuran kommodori, mutta hän oli myös Wiipurin suomalaisen pursiseuran perustajajäsen. Rauhallisuus, loogisuus ja määrätietoisuus antoivat Martille eväät purjehtia huonoissakin keleissä.

Hannelin oli mukana laajasti järjestötoiminnassa. Huumori oli vahvasti mukana, kun kaveripiiri perusti pässiyhtiön. Martti oli jahtipäällikkö, koska muutamana kesänä yhtiö piti lampaita Parkonsaaressa.

Rauhallinen, lempeä ja suvaitseva, sellainen oli Martti Hannelin, perheensä ja ystäviensä rakastama vaatimaton ja viisas mies.

Marttia jäävät kaipaamaan puoliso, kolme tytärtä ja viisi lastenlasta.

Kirjoittaja on Martti Hannelinin ystävä.

Kommentoi

Mainos: Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy

Uudeksi vuodeksi uuteen kotiin?

Palvelut

Ruokapaikka