Valtioneuvosto myönsi uusia radion ohjelmistotoimilupia yhteensä 43 taajuudelle eri puolille Suomea.
Valtioneuvosto on tänään tiistaina myöntänyt radion ohjelmistotoimiluvan mediayhtiö Kaakon Viestintä Oy:lle. Uusia toimilupia myönnettiin yhteensä 43 taajuudelle eri puolille Suomea.
Etelä-Saimaa on osa Kaakon Viestintää, jonka omistaa mediakonserni Keskisuomalainen Oyj. Muita Kaakon Viestinnän julkaisemia lehtiä ovat muun muassa Uutisvuoksi, Paikallislehti Joutseno ja Länsi-Saimaan Sanomat.
Vapaiden radiotaajuuksien toimilupien täydennyshaku päättyi elokuussa. Haku kohdistui vapautuneille tai uusille taajuuksille, jotka eivät olleet käytössä nykyisellä toimilupakaudella.
Täydennyshakukierroksella myönnetyt toimiluvat tulevat voimaan 1.1.2023 ja ovat voimassa kymmenen vuotta.
Uusien toimilupien myötä toimiluvanvarainen radiotoiminta säilyy Suomessa pitkälti ennallaan. Joidenkin kanavien kuuluusalue laajenee, ja uusia toimijoita tulee markkinoille kolme: Kaakon Viestintä Oy, Kevyt Kanava Oy ja Tuontirengas Oy.
Mediatalo Keskisuomalaisella on radiotoimintaa tällä hetkellä Lahdessa, Kuopiossa ja Jyväskylässä.