Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi valvoi huumeiden katukauppaa Lappeenrannassa – Huumeiden lisäksi löytyi aseita ja etsintäkuulutettuja

Huumerikolliset varautuvat yhä enemmän väkivaltaan ja ampuma-aseiden käyttöön.

Kaakkois-Suomen poliisi teki runsaasti takavarikkoja huumausaineiden katukaupan valvonnassa loka-marraskuun vaihteessa. Etelä-Karjalassa valvontaa tehtiin Lappeenrannassa ja Imatralla, rikoskomisario Pasi Sirviö kertoo.

Kymenlaaksossa takavarikoita tehtiin jonkin verran enemmän kuin Etelä-Karjalassa. Rikoskomisario Lauri Ristolan mukaan tilanne Kymenlaaksossa on hieman huonompi kuin Etelä-Karjalassa, sillä sen lisäksi että takavarikoita tehdään enemmän, myös huumausaineita on liikkeellä ja myynnissä enemmän.

Viikon kestäneellä valvontajaksolla huumausainerikoksista epäillyiksi päätyi 15 ihmistä.

Valvontaviikolla takavarikoitiin yhteensä noin 400 grammaa amfetamiinia, 15 grammaa marihuanaa, 15 ekstaasitablettia, yli 200 tablettia huumaavia lääkkeitä sekä yli 2000 euroa epäillysti huumausainekaupoista saatua käteistä rahaa.

Rikosten esitutkintoja on jatkettu pääasiassa huumausainerikoksen ja huumausaineen käyttörikoksen rikosnimikkeistöllä, mutta joukossa on myös kaksi törkeää huumausainerikosta.

Valvonta oli osa valtakunnallista kampanjaa. Valvonnassa paljastettiin katukaupassa myyviä niin julkisilla paikoilla kuin tietoverkoissa.

Poliisi teki myös useita kotietsintöjä. Huumeiden lisäksi takavarikoitiin kaksi kaasusumutinta, kaksi laitonta ampuma-asetta ja paljon patruunoita.

Sirviön mukaan valvontaviikolla löytyneet sekä normaalin poliisityön ohessa löytyvät laittomat ampuma-aseet ja kaasusumuttimet osoittavat, että huumausainerikollisuuteen liittyy yhä enenevässä määrin väkivaltaan varautuminen. Tiedossa on tapauksia, joissa niin huumeiden myyjiä kuin ostajiakin on tullut ryöstetyksi sovittujen huumekauppojen yhteydessä.

Valvonnassa löytyi etsintäkuulutettujakin, mutta he eivät välttämättä ole huumerikollisia. Ristola kertoo, että heissä on esimerkiksi omaisuusrikoksista epäiltyjä, jotka eivät ole noudattaneet poliisin kutsua saapua kuulusteluihin.

Poliisi jatkaa huumausaineiden katuvalvontaa päivittäistoiminnassa ja toteuttaa säännöllisesti tehostettuja valvontajaksoja.