Suomessa on yli satatuhatta avointa työpaikkaa. Määrä on kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Työvoimapula ei ole tullut yllättäen, mutta avoimien työpaikkojen määrän kova kasvuvauhti on sittenkin yllättänyt.
Työvoimapula johtuu pitkälle rakenteellisista muutoksista. Suomalaisten ikääntyessä ja syntyvyyden laskiessa työikäisten määrä pienenee pitkällä aikavälillä. Asiantuntijat puhuvat myös kohtaanto-ongelmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että avoimet työpaikat ja työnhakijoiden osaaminen eivät kohtaa.
Jopa 20 000 ravintola- ja matkailualan ammattilaista vaihtoi muihin töihin koronan takia. Osaajapula onkin jarruttanut alan kasvua pandemiaa edeltävälle tasolle, vaikka etenkin kotimaanmatkailu on kasvanut koronan takia merkittävästi.
Suomessa on puhuttu pitkään työperäisestä maahanmuutosta. Aihe on herkkä, koska keskustelu politisoituu ja kärjistyy helposti. Jos ajatellaan puhtaasti taloutta, Suomi ei tulisi nytkään toimeen ilman maahanmuuttajien työpanosta. Avointen työpaikkojen määrä kertoo siitä, että tarve työperäiselle maahanmuutolle kasvaa.
Venäjän käynnistämän sodan takia työtä jaetaan globaalisti uudelleen. Energiansaannissa muutokset ovat näkyviä ja runsaita. Toisaalta korona ja sota ovat opettaneet omavaraisuuden tärkeyttä. Siksi Suomeen voi tulevaisuudessa syntyä työtä, joka vaatii kokonaan uutta osaamista.
Kriisit ovat syventäneet julkisen talouden ahdinkoa. Siksi olisi todella tärkeää saada aikaiseksi kestävää talouskasvua. Työvoimapula on pakko ottaa vakavasti, ja sen korjaamiseksi on löydettävä lääkkeet.
Kun työvoimapula on pidempään päällä, työmarkkinoilla syntyy kovaa kilpailua osaajista. Ylen haastatteleman tutkimuslaitos Laboren johtajan Mika Malirannan mukaan etenkin yksityisellä puolella palkat ovat nousseet tilastoitua enemmän. Tätä selittää se, että viralliset tilastot eivät välttämättä näytä kokonaispalkkoja. Tietyt palkanosat jäävät tilastojen ulkopuolelle.
Yksittäisen yrityksen tai julkisen työnantajan kannattaa näinä aikoina panostaa työntekijöiden hyvinvointiin ja heidän ammatilliseen kehittymiseen. Tuoko tulevaisuus työpaikoille huolenpitoammattilaiset?