Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaatunut sora-auto sulki Rummuntien Ylämaalla – Myllymäessä kolisteltiin peltiä liikenneympyrässä

Lappeenrannan iltapäiväliikenteessä sattui kahdesti tiistaina. Onnettomuudet sattuivat Ylämaalla ja Myllymäessä, kerrotaan Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta.

Rummuntiellä Ylämaalla kaatui soralastissa ollut kuorma-auto. Paloesimies Riku Pötry Ratakadun paloasemalta kertoo, että auto kaatui kesken työkäytön.

– Tien sorastuksessa ollut sora-auto kaatui kaltevalla paikalla työtehtävissä ollessaan, Pötry sanoo.

Auton mukana soraa kaatui tienposkeen Pötryn mukaan lähes täysi lasti. Henkilövahinkoja ei sattunut.

Onnettomuus sattui ennen kahta iltapäivällä, mutta tie oli poikki vielä neljän aikaan. Auto oli yhä kyljellään tiellä ja Rummuntie suljettuna liikenteeltä.

Kiertotie onnettomuuspaikan ohi järjestyy Pötryn mukaan luontaisesti ympäröiviä teitä pitkin.

Liikenneympyräkolari

Kaksi henkilöauton kuljettajaa kolaroi myöhemmin iltapäivällä Myllymäessä. Vuoromestari Mikko Kuismanen Lavolan paloasemalta kertoo, että onnettomuus sattui Myllymäenkadun ja Alaniitynkadun liittymässä.

Kuismasen mukaan tilanteesta selvittiin lähinnä peltivaurioilla. Henkilövahinkoja ei sattunut.

– Alhaiset nopeudethan siinä on ympyrässä, ei mitään isompaa vauriota, Kuismanen luonnehtii.

Toinen auto hinattiin pois onnettomuuspaikalta, toinen säästyi ajokuntoisena. Osallisia oli yhteensä kolme: toisessa autoista oli kuljettajan lisäksi myös matkustaja.

Liikennehaittaa ympyrässä oli vain tovin ajan onnettomuuden juuri satuttua, kunnes pelastuslaitos ehti raivaamaan paikkaa. Hälytys onnettomuudesta tuli kolmen jälkeen iltapäivällä.