Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sähkönmyyntiin liittyvien petosten määrän odotetaan kasvavan Kaakkois-Suomessa

Sähkömyyntimarkkinoilla tapahtuvien muutosten myötä myös sähkönmyyntiin liittyvien petosten määrän odotetaan kasvavan Kaakkois-Suomessa, Kaakkois-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan.

Rikoskomisario Lari Röngän mukaan sähkönmyyntiin liittyviä petoksia ei ole vielä tapahtunut Kaakkois-Suomessa.

– Sähkönmyyntiin liittyviä petosrikoksia on tapahtunut satunnaisesti valtakunnassa jo ennen sähkön hintojen nousua. Tämän nykyisen ilmiön osalta petoksia ei ole vielä tapahtunut Kaakkois-Suomessa, mutta valtakunnallisesti niistä on tehty yksittäisiä havaintoja, Rönkä kertoo.

Näin petoksia voidaan tehdä

Poliisin mukaan petoksien tekemisessä vain mielikuvitus on rajana ja uusia tekomuotoja syntyy säännöllisesti. Rikokseen syyllistyvä sähkönmyyjä voi lähestyä huijauskirjeillä tai puhelinsoitolla, joissa edullisella hinnalla houkutellaan maksamaan esimerkiksi liittymismaksu etukäteen.

Myös laskun näköisiksi tehdyt tarjouskirjeet tai kokonaan perusteettomien laskujen lähettäminen ovat yleisiä huijauksia.

Vallitsevaa tilannetta voidaan käyttää hyväksi myös suoramarkkinointiin liittyvissä tietojen kalasteluissa, joissa tarjouksen kertomisen yhteydessä pyydetään asiakkaalta henkilötietoja. Rikollisten haltuun saamia henkilötietoja voidaan käyttää väärien sähkösopimusten avaamiseen tai muihin petosrikoksiin.

Poliisi ohjeistaa kansalaisia tarkistamaan oman alueensa sähköä myyvät viralliset yritykset esimerkiksi Energiaviraston verkkosivuilta. Suoramyynnissä puhelimitse tai verkon kautta ei kannata harkitsematta antaa omia henkilötietoa tai tarttua liian houkutteleviin tarjouksiin.