Jussi Vaittinen, 32, käveli 450 kilometriä Turusta Imatralle juhannuksen viettoon: "Välillä piti tsempata itseään todella"
Jussi Vaittinen lähti Turusta 450 kilometrin kävelylle. Päämääränä oli ehtiä ennen juhannusta Imatralle. Kilometrien aikana ehti miettiä mennyttä elämää: – Sain kyllä monet naurut ja itkut matkan aikana. Henkisellä kunnolla on iso merkitys pitkällä ja fyysisesti raskaalla matkalla, hän sanoo.
Jussi Vaittista, 32, oli jo kauan kiinnostanut lähteä kokeilemaan omaa kestävyyttään tien päälle. Tilaisuus koitti lauantaina 4. kesäkuuta. Silloin hän heitti selkään saman repun, johon hän pakkasi kaiken maallisen omaisuutensa reilut 11 vuotta sitten, kun hän lähti Imatralta omilleen.