Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Luonnonmarjat ovat kukkineet alkukesän aikana hyvin – "Mustikan yleiskuva näyttää tällä hetkellä hyvältä", sanoo erikoistutkija Rainer Peltola

Mustikkasadon tilannetta voidaan enteillä raakilevaiheessa.

Metsämarjojen kukinta on ollut tänä alkukesänä varsin runsas koko maassa.

Mustikka on maan keskiosissa pääosin jo kukkinut, vadelman kukinta alkamassa, ja puolukka kukkii hieman myöhemmin.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan Rainer Peltolan mukaan mustikan kukinta vaihtelee alueellisesti ja paikallisesti, mutta yleisesti ottaen tilanne on ollut hyvä koko maassa.

– Ei ole alueita, joissa kukinta olisi ollut erityisen runsas tai erityisen niukka. Vaihtelua siis on, mutta yleiskuva näyttää tällä hetkellä hyvältä.

Tässä vaiheessa ei kuitenkaan pysty arvioimaan, miten mustikan kukinta onnistui, vaikka se määrällisesti olikin runsas.

Sateessa on se hyvä puoli, että yöt pysyvät lämpiminä, mutta se huono puoli, että pölyttäjät lentävät silloin heikommin.

Rainer Peltola

– Onnistuminen nähdään raakilevaiheessa, ja siihen menee etelässä ehkä vielä viikko. Onnistuminen riippuu siitä, ovatko pölyttäjät olleet liikkeellä, Peltola sanoo.

Mustikan pääpölyttäjiä ovat kimalaiset, joita noin muuten on kyllä pihoissa ja puutarhoissa lennellyt kiitettävästi.

Vadelman kukinnasta ei Luonnonvarakeskus järjestä seurantaa. Useimmiten vadelma kukkii aivan hyvin, mutta kuivuus saattaa pilata marjasadon, kuten kävi viime kesänä.

– Puutarhavadelma ei ainakaan kuki vielä täällä Rovaniemellä, jossa itse olen, Peltola sanoo.

Puolukkakin on yleensä hyvä kukkija ja metsämarjoistamme varmasatoisin.

Sopivasti sateinen alkukesä

Alkukesä on ollut ollut sopivasti sateinen, mutta sillä ei ole Peltolan mukaan marjojen kukkimisen kannalta juuri merkitystä.

– Sateessa on se hyvä puoli, että yöt pysyvät lämpiminä, mutta se huono puoli, että pölyttäjät lentävät silloin heikommin, Peltola toteaa.

Hallaa ei ole metsäisillä mailla suurimmaksi osaksi esiintynyt.

Myös lakka kukkii jo keskeisen Suomen alueella, ja kukintojen määrä on Peltolan mukaan ollut koko maassa tavanomainen.