Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Immolassa sattui öljyvahinko rajavartioston helikopterin tankkauksen yhteydessä – Öljyä valui betonialustalle joitakin kymmeniä litroja

Lentopetrolia pääsi maahan Immolan lentokentällä Imatralla perjantaina. Päivystävä palomestari Toni Jaako kertoo, että petrolia pääsi maahan rajavartiolaitoksen helikopterin tankkauksen yhteydessä.

Hälytys öljyvahingosta tuli Etelä-Karjalan pelastuslaitokselle ennen kahta iltapäivällä.

– Rajavartioston henkilökunta oikeaoppisesti imeytti öljyä, Jaako kertoo.

Pelastuslaitos viimeisteli öljyntorjunnan osaltaan. Öljyä pääsi betonille muutama kymmenen litraa.

– Tankkauspaikka oli betonilla, eli ympäristövahinkoa ei päässyt syntymään, avaa Jaako.

Öljyntorjuntaa myös Parikkalassa

Aiemmin iltapäivällä pelastuslaitoksella oli pienempi öljyntorjuntatehtävä myös Parikkalassa. Eskolantiellä sijaitsevassa konehallissa ilmeni vuoto jäteöljytynnyrissä.

– Tynnyri vuoti pienesti betonilattialle, Jaako kommentoi.

Hallin omistajan omat konstit eivät riittäneet vahingon rajaamiseen. Hän hälytti apuun pelastuslaitoksen, joka siirsi öljyn ehjään tynnyriin.

Myös tämä vuoto sattui betonilattialla, joten ympäristövahinkoa ei sattunut. Hälytys Parikkalaan tuli yhden jälkeen iltapäivällä.