Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katoilta pudonneiden lumien sulamisvedet pyrkivät talon rakenteisiin Rasilassa Ruokolahdella – Pelastuslaitos toimitti asukkaille yöksi tehokkaamman vesi-imurin

Sulamisvedet uhkasivat omakotitaloa Ruokolahdella Rasilassa tiistaina. Etelä-Karjalan pelastuslaitos sai hälytyksen vahingontorjuntatehtävälle iltayhdeksän jälkeen.

Päivystävä palomestari Toni Jaako kertoo, että sulamisvesien lähde on talon katolle satanut ja sieltä kevään tullen alas pudonnut lumi, jota on Rasilantiellä sijaitsevan talon välittömässä läheisyydessä paljon.

– Mahdoton määrä katolta pudonnutta lunta, Jaako sanoo.

Asukkaat pumppasivat vettä pois, mutta sitä suli koko ajan lisää, minkä vuoksi he tekivät hätäilmoituksen.

Yhteentoista mennessä illalla pelastuslaitos oli tehnyt yön osalta ratkaisunsa.

– Toimitimme asukkaille pelastuslaitoksen tehokkaamman vesi-imurin, jolla he poistavat itse vettä, kertoo Jaako.

Asukkaat ostavat näin aikaa tehdä päätöksiä omista ratkaisuistaan.

– Joko korjaustöitä, tai lumen poistaminen asunnon välittömästä läheisyydestä, toteaa Jaako vaihtoehdot.