Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etelä-Saimaan ulkoasu uudistuu – Tekijät kuvaavat uutta ulkoasua tyylikkääksi ja nykyaikaiseksi

Etelä-Saimaan painettu lehti ilmestyi uudella ulkoasulla ensimmäistä kertaa tiistaina 19. huhtikuuta. Uudistus parantaa luettavuutta ja uusi ilme on pohjoismainen ja klassinen.

Pääsiäisen jälkeen Etelä-Saimaan ulkoasu muuttuu täysin. Uudistus on suuri, sillä se tehdään samaan aikaan kaikissa Mediatalo Keskisuomalaisen lähes 80 sanomalehdessä sekä sanomalehti Karjalaisessa.

Tekijät kuvaavat uutta ulkoasua tyylikkääksi ja nykyaikaiseksi.

Lukijalle muutos näkyy esimerkiksi siinä, että nykyiset vahvat otsikot ja voimakkaat, kovat värit jäävät pois.

– Jos tähän asti lehdet ovat olleet hevimusiikkia, nyt siirrytään tyylikkään klassiseen. Voisi sanoa, että tässä designissa on muutama tahti Sibeliuksen Karelia-sarjan jylhyyttä nykyaikaisessa kehyksessä, lehtiuudistuksen vetäjä Terhi Nevalainen sanoo.

Jos tähän asti lehdet ovat olleet hevimusiikkia, nyt siirrytään tyylikkään klassiseen.

Terhi Nevalainen

Kaikissa lehdissä visuaalisena johtolankana kulkee sinisen sävy, jota Nevalainen kuvailee hyvin suomalaiseksi ja raikkaaksi. Muut käytettävät sävyt, kuten ruusukvartsi ja vaaleansininen, ovat nykyistä ulkoasua hienostuneempia.

Yksi pieni uutuus ovat kasvokuvat, joita näkyy lehdessä aiempaa enemmän. Isoimpiin juttuihin tulee kirjoittajien kuvat, joiden avulla toimitusta tuodaan lukijoille entistä tutummaksi.

Uuden ulkoasun on suunnitellut Euroopan parhaimpiin suunnittelijoihin kuuluva ruotsalais-tanskalainen Anna Thurfjell. Nevalainen sanoo, että suunnittelijavalinnalla haettiin laadukkuutta, nykyaikaisuutta ja edelläkävijyyttä. Nevalaisen mukaan tämä toive toteutui.

Ulkoasu-uudistus on lähtökohdiltaan digiuudistus, vaikka paperilehden uusi ulkoasu julkaistaankin nyt ensimmäisenä ja verkkouudistus tehdään vasta sen jälkeen.

Nevalaisen mukaan lehden ja verkon visuaalisuus on jatkossa yhtenäisempi. Esimerkiksi värimaailma ja fontit ovat samoja paperi- ja verkkolehdessä.

Nevalainen lupaa, että verkossa visuaalisuus ja lukijakokemus parantuvat paljon nykyisestä.

Uudistus tehdään kaikissa Mediatalo Keskisuomalaisen alue-, paikallis- ja kaupunkilehdissä.

Ensimmäisen uudella ulkoasulla ilmestyneen Etelä-Saimaan voit käydä lukemassa verkkosivujemme Näköislehti-osiosta.