Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pariskunta löydettiin tajuttomana omakotitalosta Lappeenrannassa – Miestä epäillään vaimonsa murhan yrityksestä

Lappeenrannassa tapahtui perjantaina murhan yritys, jossa mies yritti tappaa vaimonsa. Rikoskomisario Saku Tielinen Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että pariskunta löydettiin tajuttomina omakotitalon asunnosta.

Hätäkeskukseen tuli perjantaina 21. tammikuuta päivällä ilmoitus kotoaan tajuttomana löytyneestä miehestä. Pelastuslaitoksen mentyä paikalle asunnosta löytyi myös tajuton nainen. Hänessä oli havaittavissa ulkoisen väkivallan merkkejä.

Heidät kuljetettiin tapahtumapaikalta sairaalaan.

Tielinen kertoo, että poliisi selvittää, miten naisen vammat on aiheutettu. Tielisen mukaan ampuma-asetta ei ole käytetty, eikä todennäköisesti teräasettakaan. Pariskunta on ollut asunnossa kahdestaan, eikä tapaukseeen epäillä liittyvän muita ihmisiä.

Asunnosta tajuttomana löytynyttä, vuonna 1981 syntynyttä miestä epäillään naiseen kohdistuneesta murhan yrityksestä.

Poliisi jätti epäiltyä koskevan vangitsemisvaatimuksen Etelä-Karjalan käräjäoikeudelle maanantaina. Vangitsemisoikeudenkäynti järjestetään tiistaina, ja esitutkinta jatkuu.

Poliisi ei tutkinnan takia kerro, missä päin Lappeenrantaa rikos tapahtui.

Tukea ja ohjeita lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille, uhreille, uhrin tunteville tai lähisuhdeväkivaltaan syyllistyneille löydät poliisin sivuilta tästä linkistä.