Tänään tehdään päätöksiä, jotka viitoittavat tulevien vuosien suunnan alueellisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä pelastustoimessa. Ensimmäisissä aluevaaleissa valittavat edustajat tulevat päättämään asioista, jotka tähän asti ovat kuuluneet pääosin yksittäisten kuntien valtuutetuille.
Aluevaaleissa voivat äänestää kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävät Suomen kansalaiset. Myös ulkomaalaiset alueella vakituisesti asuvat pääsevät äänestämään tietyin rajoituksin.
Tieto vaalipäivän äänestyspaikasta löytyy äänestäjille joulukuussa lähetetystä äänioikeusilmoituksesta. Äänestyspaikan voi selvittää myös verkosta äänestyspaikat.fi-karttapalvelusta tai sitä voi tiedustella vaalien maksuttomasta palvelunumerosta 0800 9 4770.
Aluevaalien äänioikeusrekisteri pohjautuu väestötietojärjestelmässä 3. joulukuuta 2021 olleisiin tietoihin. Jos äänioikeutettu on muuttanut kyseisen päivämäärän jälkeen, äänestyspaikka määräytyy aiemman asuinpaikan mukaisesti.
Vaalihuoneistot ovat auki aluevaalipäivänä kello 9–20.
Vaalit kiinnostavat Etelä-Karjalassa
Etelä-Karjalaan muodostettavaan uuteen aluevaltuuston valitaan 59 edustajaa koko maakunnan alueelta. Aluevaltuustot johtavat vuoden 2023 alussa aloittavien hyvinvointialueiden toimintaa.
Ennakkoäänestyksen perusteella tulevan hyvinvointialueen valtuuston kokoonpano kiinnostaa eteläkarjalaisia suuresti. Tiistaina päättyneessä aluevaalien ennakkoäänestyksessä Etelä-Karjalan äänestysprosentti 29,3 oli kaikista Suomen maakunnista toiseksi korkein Satakunnan jälkeen.
Ennakkoäänestyksen äänestysprosentti on Etelä-Karjalassa vain parisen prosenttia pienempi kuin viime vuoden kuntavaaleissa, joissa 31,5 prosenttia eteläkarjalaisista antoi äänensä ennakkoon. Koko Suomessa ennakkoäänestysprosentti oli 32,19.
Etelä-Karjalassa äänestettiin innokkaimmin ennakkoon Savitaipaleella (39,1%), Rautjärvellä (37,7%) ja Ruokolahdella (35,3%). Imatralla ennakkoäänestysprosentti oli 33,2 ja Lappeenrannassa 26,8.
Eristys ei estä äänestämistä
Jos äänioikeutetulla on vaalipäivänä hengitystieoireita tai hän on omaehtoisessa tai lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä, äänestäminen tapahtuu äänestyspaikan ohjeiden mukaan. Äänestys toteutetaan ilman kontaktia muihin ihmisiin ja käyttämällä maskia koko ajan.
Karanteenissa tai eristyksissä olevan ei pidä tulla sisälle vaalihuoneistoon, vaan selvittää kunnan vaaliviranomaisilta mahdollisuutta äänestää ulkona. Karanteenissa tai eristyksessä oleva ei saa poistua kotoaan äänestyspaikalle, jos se ei voi tapahtua ilman kontakteja muihin ihmisiin.