Muistokirjoitus: Toivo Uosukainen

Everstiluutnantti Toivo Uosukainen kuoli 28. joulukuuta 2021 Imatralla 81-vuotiaana. Hän oli syntynyt 2. joulukuuta 1940.

Topi kirjoitti ylioppilaaksi Imatran yhteislyseosta vuonna 1961. Hän valmistui Kadettikoulusta vuonna 1965.

Rajavartiolaitoksen upseerina hän palveli useissa eri tehtävissä Kaakkois-Suomen rajavartiostossa, Rajakoululla ja Rajavartiolaitoksen esikunnassa Helsingissä. Eläkkeelle hän jäi Rajakoulun apulaisjohtajan tehtävästä.

Rajaupseeriuran jälkeen hän toimi Etelä-Karjalassa vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen koulutuspäällikkönä.

Topi oli näkyvästi mukana Imatran kunnallispolitiikassa. Kaupunginvaltuustossa hän toimi vuodesta 1992, valtuuston puheenjohtajana 1997–2000 ja varapuheenjohtajana 2001–2004. Etelä-Karjalan maakuntaliiton varapuheenjohtajana hän oli 1997–2001. Imatran Rautionkylässä Topi muistetaan myös kaupunginosa-aktiivina.

Koti ja perhe olivat Topille tärkeitä. Topi ja Riitta vihittiin vuonna 1968, Antti-poika syntyi vuonna 1974. Oma koti Rautionkylään valmistui vuonna 1980.

Kaikki tunsivat Topin. Topi oli aina iloinen, kohtelias, kannustava ja valmis auttamaan muita.

Rajakoululla Topi kehui varusmiehiä ja opiskelijoita niin vuolaasti, etteivät he iljenneet jättää asioita puolitiehen. Seuratessaan majurina marssikilpailuja hän tapansa mukaan kannusti osallistujia eteenpäin ja auttavaisena ihmisenä samalla tarjoili varusmiehille juottopisteellä mehua, sämpylöitä ja suolakurkkuja.

Tämä ei suinkaan vähentänyt hänen arvostustaan sissiensä silmissä.

Topilla oli halu ja taito edistää asioita. Tahti oli reipas.

Topi ja Riitta nähtiin usein yhdessä. Jos toinen ei joskus päässytkään puolisonsa mukaan, niin hän oli kuitenkin aina läsnä toisen ajatuksissa ja puheissa.

Molemmat edistivät merkittävästi yhteisöllisyyttä ja auttoivat omalla lämpimällä ja välittömällä suhtautumisellaan tulokkaiden pääsyä osaksi paikallista yhteisöä.

Moni Rajavartiolaitoksen upseeri puolisoineen muistaa kiitollisuudella lämmintä ensikohtaamista.

Topilla oli erityinen lahja säteillä iloa ja valoa ympärillä oleviin ihmisiin.

Pilke silmässä säilyi sairaudesta huolimatta lähes loppuun saakka. Topi jätti matkaltaan meille monta mukavaa muistoa.

Ne eivät koskaan kuole.

Jaakko Hamunen

Kirjoittaja on Raja- ja merivartiokoulun johtaja.

Tästä jutusta voit lukea, miten ystävät muistelivat Toivo Uosukaista tammikuun alussa.

Mainos: Etelä-Saimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka