Lappeenrantalaisille tuotetaan kaukolämpöä toistaiseksi Mertaniemessä ja Ihalaisessa – Kattilavuoto paljastui Kaukaan Voiman voimalaitoksen tekniseksi viaksi

Ylösajon ajankohtaa ei vielä tiedetä.

Kaukaan Voiman voimalaitoksen sunnuntaina ilmenneen teknisen vian syyksi on osoittautunut vuoto kattilassa. Sen takia Lappeenrannan kantakaupungin kaukolämpö tuotetaan toistaiseksi Mertaniemen ja Ihalaisen voimalaitoksissa.

Lisäksi Mertaniemessä sijaitsevaa sähkökattilaa aiotaan käyttää kaukolämmön tuotantoon hinnaltaan edullisempaan yöaikaan. Näin kevyttä polttoöljyä tai maakaasua tarvitaan mahdollisimman vähän.

Häiriötilanne ei vaikuta lappeenrantalaisten lämmön tai lämpimän käyttöveden saantiin.

Paperiliiton lakon aikana Kaukaan Voima on tuottanut kaukolämpöä poikkeusjärjestelyin ulkopuolisella työvoimalla. Korjaustyöt eivät kuulu lakonalaisten töiden piiriin.

Kaukaan Voiman voimalaitos ajettiin alas vian ilmenemisen jälkeen. Ylösajon ajankohtaa ei voimalaitoksella vielä tiedetä. Aikataulu tarkentuu korjaustöiden edetessä.

Kaukaan voiman voimalaitoksen alasajosta kertoi ensimmäisenä Yle Lappeenranta.

Juttua muokattu 17.1. kello 16.52. Lisätty teknisen vian syy, kaukolämmön tämänhetkiset tuotantojärjestelyt sekä päivitetty tieto korjaustöiden aikataulusta.

Mainos: Etelä-Saimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka