Autoilija suistui Helsingintieltä Kourulassa ja heittelehti kaistojen yli päin puuta – Autossa olleet viisi ihmistä säilyivät vammoitta

Autoilija suistui ulos Helsingintieltä sunnuntain vastaisena yönä. Vuoromestari Arto Taina Lavolan paloasemalta kertoo, että törmäys sattui Kourulan kohdilla.

– Tuntemattomasta syystä auto alkoi heittelehtimään ja päätyi päin puuta, Taina selostaa.

Ennen törmäämistään puuhun auto oli ajautunut vastaantulevien kaistojen yli. Onnettomuus sattui hieman Honkakadun risteyksestä länteen. Autokunta oli matkalla Sammonlahteen päin.

Kuljettajan lisäksi autossa oli neljä matkustajaa. Kukaan ei loukkaantunut.

Taina kertoo, että törmäys sattui suhteellisen vähäisin nopeuksin. Hänen mukaansa kuljettajan onnistui hiljentää vauhtia taajamanopeudesta ennen osumaa.

– Oli siinä keula sisässä, mutteivät turvalaitteet lauenneet. Eiköhän siitä joku vielä auton tee, Taina toteaa.

Havaittavaa päihtymystä tapaukseen ei Tainan mukaan liittynyt.

Hälytys liikenneonnettomuudesta tuli Etelä-Karjalan pelastuslaitokselle kahdelta aamuyöstä.

Mainos: Etelä-Saimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka