Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Eksote kertoi 190 uudesta koronatartunnasta – Ylilääkärin mukaan nuoret aikuiset korostuvat tartunnan saaneissa ja rokottamattomat sairaalahoidossa

Maanantain koronatapausten määrä nousi ennätykselliseen 122 tartuntaan. THL kertoi 79 uudesta tartunnasta Lappeenrannassa.

Eksoten tilastojen mukaan koronatartuntoja on varmistunut yhteensä 239 kappaletta maanantaina ja tiistaina. Samassa ajassa on otettu 1 088 koronanäytettä. Timo Mustalampi

Terhi Kinnunen

Etelä-Karjalassa on varmistunut 190 uutta koronatartuntaa.

Tartunnat jakautuvat kahdelle päivälle. Päiväkohtainen koronatapausten uusi ennätys on nyt 122 tartuntaa, joka on merkitty maanantain 10. tammikuuta kohdalle Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) koronataulukossa. Tiistaina Eksote kertoi, että maanantaina tartuntoja oli raportoitu 49.

Tiistaina 11. tammikuuta tartuntoja varmistui 117 kappaletta.

– Ainoa ikäluokka, mikä tällä hetkellä korostuu on 20–29-vuotiaat eli nuoret aikuiset. Varmaan osaltaan vaikuttaa se, että heillä rokotuskattavuus on alhaisempi kuin muissa ikäryhmissä. Yhtälailla tällainen sosiaalisen elämän viettäminen korostuu nuorten aikuisten ikäryhmässä, Eksoten ylilääkäri Sami Raasakka kertoo.

Positiivisten näytteiden osuus kasvaa

Sairaalahoidossa oli tiistaina 11 koronapotilasta, kun heitä maanantaina oli 12. Tammikuussa sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on vaihdellut 10 ja 14 välillä, eli määrä on pysynyt melko tasaisena.

– Sairaalahoidossa on yllättävän vahvasti meidän alueellamme korostuneet rokottamattomat. Meillä on rokottamattomien osuus kuitenkin niin pieni, Raasakka toteaa.

Etelä-Karjalassa on pandemia-aikana raportoitu yhteensä 4 353 koronatapausta, Eksote sanoo.

Maakunta on koronaviruksen leviämisaluetta.

Koronataulukon mukaan maanantaina ja tiistaina otettiin yhteensä 1 088 koronanäytettä.

Valtakunnallisesti otetuista koronatesteistä yli kolmasosa on jo positiivisia, Raasakka sanoo. Etelä-Karjalassa aletaan lähestyä tätä valtakunnallista tasoa, kun koronanäytteistä yli 20 prosenttia tulee positiivisena takaisin.

Raasakan mukaan noin kolmasosa positiivisen tuloksen saaneista on ollut yhteydessä Eksoteen.

– Teemme tarvittaessa tartuntatautilain vaatimia todistuksia.

Luumäellä ei uusia tartuntoja

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilaston mukaan uusia koronatapauksia on raportoitu Lappeenrannassa 79 ja Imatralla 19. Ruokolahdella uusia tartuntoja on 10, Lemillä ja Parikkalassa kummassakin kolme, sekä Rautjärvellä, Savitaipaleella ja Taipalsaarella yksi uusi kussakin.

Vain Luumäellä ei ollut uusia tapauksia.

Pandemia-aikana on nyt varmistunut yhteensä 893 tartuntaa Imatralla, 2 854 Lappeenrannassa, Lemillä 91, Luumäellä 47, Parikkalassa 48, Rautjärvellä 33, Ruokolahdella 113, Savitaipaleella 49 ja Taipalsaarella 157 tartuntaa.

Päivitetty 12.1.2022 kello 12:31: Lisätty Sami Raasakan kommentit ja THL:n luvut.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Saimaa

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Palvelut

Ruokapaikka