Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Hallituksen uusia rajoituksia odotellaan – Etelä-Karjalan koronanyrkki kokoontuu uudelleen torstaina

Jätevesiseurannan virusmäärä on nyt korkeimmalla tasolla koko epidemian aikana.

Kasvomaskien käyttäminen on tärkeää omikron-variantilta suojauduttaessa. Mika Strandén

Anne Kokkonen

Etelä-Karjalan koronaepidemia on pahentunut jo ennen omikron-variantin pääsemistä täyteen vauhtiin. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) alueellinen COVID-19 -tilannekuvatyöryhmä kokoontui tiistaina kertaamaan koronatilannetta.

Valtioneuvoston odotetaan päättävän alkuviikosta uusista rajoituksista, ja siksi tilannekuvaryhmä kokoontuu uudelleen torstaina 23. joulukuuta.

Tiedotteessaan tilannekuvaryhmä toteaa rokotuskattavuuden olevan Etelä-Karjalassa hyvällä tasolla, ja 90 prosenttia alueen yli 12-vuotiaista on saanut vähintään ensimmäisen koronarokotuksen. Viime viikonloppuna järjestetyissä rokotustapahtumissa annettiin noin 3 300 rokotetta.

Omikronin levitessä maakuntaan tartuntojen määrä tulee kuitenkin nousemaan voimakkaasti. Jos terveydenhuollon työntekijätkin alkavat sairastua, pelkona on akuutti työvoimapula esimerkiksi päivystyksessä.

Tilannetta pidetään huolestuttavana, sillä yli viisi prosenttia viime viikolla otetuista lähes 3 500 koronanäytteistä oli positiivisia. Myös jätevesiseurannan virusmäärä on noussut ja on nyt korkeimmalla tasollaan sitten epidemian puhkeamisen.

Lisääntyvän tautimäärän takia näytteenotto voi ruuhkautua, ja siksi eteläkarjalaisille suositellaan kotitestien käyttämistä. Niiden antama tulos on etenkin positiivisen tuloksen osalta luotettava, mutta tartunta pitää tarkistuttaa vielä viranomaisen PCR-testillä.

Tilannekuvaryhmä ohjeistaa tiedotteessaan myös, että vierailut asumisyksiköissä ja laitoksissa asuvien luona tulee toteuttaa hygieniaohjeita noudattaen. Yksiköiden yleisissä tiloissa liikkumista on syytä välttää.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Saimaa

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Palvelut

Ruokapaikka