Muistokirjoitus: Unto Nikunen 1919–2021, kädentaitaja ja sotaveteraani

Sotaveteraani Unto Nikunen menehtyi Lemillä 1.12.2021. Unto syntyi itsenäisyyspäivänä 1919 Lemin Ruomissa veljessarjan viidentenä.

Sikomäen parituvassa asuivat isä Mikon ja äiti Eevan lisäksi äidin isä Taavetti ja vaimonsa Anna-Maria. Unton äiti kuoli 1933 pojan ollessa 13-vuotias. Äidin menetyksellä oli suuri vaikutus hänen elämäänsä.

Nuorena miehenä Unto harrasti urheilua, pesäpalloa, hiihtoa ja mäenlaskua. Hän edusti Lemin Eskoja yhdistetyn kansallisissa kilpailuissa.

16-vuotiaana Unto liittyi Lemin suojeluskuntaan ja osallistui konekiväärikurssille. Niistä opeista oli hyötyä sodan alettua. Isänmaataan hän palveli koko sodan ajan, aina Lapin sotaan asti. Elämästään nuorena miehenä ja sotataipaleestaan hän kirjoitti 80-vuotiaana muistelmateoksen ” Yhdeksäntoista syntynyt”.

Sodan jälkeen hän palasi rappioituneelle kotitilalle auttamaan sairasta isäänsä. Unto kävi puusepänkursseja ja olisi halunnut rakennusmestariksi, mutta veljet toivoivat hänestä kotitilan jatkajaa. Vastuullisena ihmisenä Unto suostui.

Talvella 1946 Unto hiihti elämänsä tärkeimmän lenkin; hän lasketteli mäkeä kohti kirkonkylää, kun vastaan hiihti Lemille Marttojen kursseja pitämään tullut Kannaksen evakko ja lotta Roosa. Katseet kohtasivat ja molempien kiinnostus heräsi. Rakastuminen, seurustelu ja kesällä kihlat. Morsiuskurssin vetäjä sai alkaa sunnitella omia häitään. Roosa ja Unto tanssivat ”Kulkurin valssinsa” viikko Juhannuksen jälkeen 1947. Seuraavana keväänä syntyi tytär Marja.

Kotitila vaati paljon työtä, johon nuoripari tarttui pelkäämättä. Peltoja parannettiin ja rakennuksia kunnostetiin. Puutarhaan istutettiin marjapensaita ja omena- ja luumupuita. Jotta taloon saataisiin uusi katto vuotavan tilalle, Unton oli lähdettävä Keski-Suomeen useaksi viikoksi töihin. Vielä yli 90-vuotiaana hän muisteli tyttärelleen paluutaan kotiin kyynel silmäkulmassaan, ” Mäe tulin tupaan, äitis ol just pessyt lattiat, ne ol ihan märät ja säe leikit siin sormet sinisin yksinäs. Äitis ol mänt lypsylle. Sillo mie aatelin, et täst köyhyyest on päästävä. Ja lapsii ei tehä lisää tähä”.

Unton ja Roosan työllä kotitila saatiin parempaan kuntoon. 1960- luvulla he ostivat rantatontin, jonne Unto rakensi saunamökin. Tyttären lähdettyä opiskelemaan he ottivat kasvattitytön, Sinikan.

Eläkepäivinään Unto ja Roosa telttailivat Lapissa. Talven kylmyyttä ja pimeyttä he pakenivat Espanjasta hankkimaansa loma-asuntoon.

Yhdessä he suunnittelivat muuttoa tyttären lähelle Tampereelle, mutta Roosa ei sinne ehtinyt. Unto muutti sinne yksin ja surutyönään kirjoitti muistelmansa. Myöhemmin Unto alkoi kuitenkin ikävöidä Lemille ja palasi kotikonnuilleen.

Vanhuutensa hän jakoi avopuolisonsa Anjan kanssa osallistuen moniin veteraanitilaisuuksiin ja paikalliseen runokerhoon. Viimeisinä vuosina Unton terveys heikkeni ja hänen vartiovuoronsa päättyi rauhallisesti hyvässä hoidossa Lemin Vanamokodissa 1.12 2021.

Kenraali Heikki Nikunen sanoi sedästään: ”Pitkän ja upean taipaleen Unto taittoi sekä isänmaamme pelastamisessa että jälleenrakentamisessa ollen hieno esikuva nuoremmalle ikäpolvelle”.

Kirjoittaja on Unto Nikusen vävy.

Unto Nikunen on ollut useita kertoja Etelä-Saimaan haastateltavana vuosien varrella. T ästä voit lukea sotaveteraaneista kertovan jutun vuodelta 2020.

Mainos: Etelä-Saimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka