Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Raskas rock soi Lappeenrannan Kansalaistorilla myös heinäkuussa 2022 – Rock in the City kasvaa aiemmista vuosista, mutta panttaa vielä artistikiinnityksiä

Rock in the City soi Kansalaistorilla kolmatta kertaa. Tapahtuman esiintyjäjulkistukset ja lipunmyynti alkavat talven aikana.

Ensi kesän musiikkitapahtumien runko alkaa rakentua. Lappeenrannassa vuosina 2019 ja 2021 käynyt Rock in the City -festivaalikiertue soi Kansalaistorilla myös heinäkuussa 2022.

Aikuisille suunnattu, pääosin raskasta rockia tarjoileva kiertue on aiempia vuosia suurempi ja kiertää Lappeenrannan lisäksi 11 kaupungissa. Tapahtuman järjestäjä RH Entertainment tiedottaa toistaiseksi vain festivaalin ajankohdan, esiintyjäkiinnitysten julkaiseminen käynnistyy talven aikana.

Julkistusten myötä alkaa myös kaksipäiväisen K18-tapahtuman lipunmyynti.

Tiedotteen mukaan kullakin kiertuepaikkakunnalla esiintyy runsaat 10 artistia. Edellisinä vuosina kiertueella ovat soittaneet paikalliset suuruudet Kotiteollisuus ja Stam1na sekä Mokoma.

RH Entertainment järjestää myös iskelmäpainotteisia ja ysärihenkisiä kiertäviä tapahtumia.

Lappeenranta Soi -tapahtuma peruuntui kesältä 2020, eikä festivaalia ole suunnitteilla kaupunkiin tulevaksikaan kesäksi, vaikka karavaani pysähtyy muille paikkakunnille.

Imatralla kesällä 2021 avattu We Love to Festival -kiertue on tarkoitus järjestää myös ensi kesänä, mutta tapahtuman paikkakunnat eivät toistaiseksi ole varmistuneet. Järjestäjä lupaa päätöksiä tapahtuman mahdollisesta palaamisesta Vuoksen varrelle joulujuhlien jälkeen.

Imatralle on varmistunut Ajojen yhteydessä 1.–2. heinäkuuta järjestettävä Power Festival. Sen julkaistut esiintyjät ovat Elastinen, Abreu, Teflon Brothers, Neljä Ruusua, Bess ja Osmo’s Cosmos.

Rock in the City Lappeenrannan Kansalaistorilla 22.–23. heinäkuuta.