Lappeenrantalainen turbiinivalmistaja Aurelia Turbines sai 5 miljoonan euron lainan Ilmastorahastolta

Ilmastorahasto on myöntänyt viiden miljoonan euron pääomalainan lappeenrantalaiselle Aurelia Turbinesille.

Aurelia Turbines valmistaa pieniä kaasuturbiineja teollisuudelle.

Lainan ehtoihin sisältyy kestävyyskannustin, jolla yhtiötä rohkaistaan kasvattamaan vedyn ja muiden päästöjä vähentävien ratkaisujen osuutta liiketoiminnastaan, Ilmastorahaston toimitusjohtaja Paula Laine sanoo tiedotteessa.

Ilmastorahasto ei ole aiemmin käyttänyt tällaista kannustinta.

– Asiakas voi ostaa meiltä turbiinin tänään ja käyttää sitä esimerkiksi maakaasulla tai biokaasulla. Sama turbiini voi hyvin vähäisin muutoksin käyttää myös vetyä polttoaineena, kun sitä tulee saataville, Aurelia Turbinesin toimitusjohtaja Matti Malkamäki toteaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka