Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Auto suistui penkkaan Ruokolahden Virmutjoella – Pelastuslaitokselta muistutus keliolosuhteista: "Nyt voi olla liukasta"

Kalle Sipiläinen

Henkilöauto ajautui vastakkaisen kaistan yli penkkaan lauantaina Ruokolahden Virmutjoella.

Auto kulki hetken aikaa pitkin penkkaa ennen pysähtymistä. Kuljettaja selvisi tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä.

Ensihoito kävi paikalla tarkastamassa kuljettajan kunnon.

Ulosajon syy on toistaiseksi tuntematon, mutta vuoromestari Mikko Saastamoinen Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta korostaa, että keliolosuhteiden heikentyessä liikenteessä kannattaa olla varovainen.

– Sen lisäksi, että voi olla liukasta, niin hirvet liikkuvat. Lisäksi heijastinta pitää myös käyttää tai sitten kannattaa allekirjoittaa oma elinluovutustestamentti, Saastamoinen muistuttaa olosuhteista.

Palvelut

Ruokapaikka