Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Korona-altistumisia viidessä koulussa Lappeenrannassa – Karanteeniin vajaat 200 ihmistä

Kuvassa Lappeenrannan lyseon lukio. Kai Skyttä

Ilkka Pohjalainen, Juho Maijala

Viidessä lappeenrantalaiskoulussa on viikonvaihteessa tullut ilmi korona-altistuksia. Kaupunki kertoo korona-altistumisista ja karanteeneista tiedotteella.

Kimpisen lukiosta karanteeniin on asetettu noin 50 henkilöä, ja Lappeenrannan Lyseon lukiossa altistuneita on noin 60 henkilöä.

Karanteeniin saatetaan kuitenkin lopulta asettaa vähemmän ihmisiä, koska osalla henkilöistä saattaa ennestään olla täysi rokotussuoja.

Viikonvaihteessa myös Sammonlahden yläkoulussa ja Sammonlahden koulun Lavolan yksikössä todettiin korona-altistumiset, jotka johtavat 30 henkilön karanteeniin kummassakin yksikössä.

Myös Kimpisen yhtenäiskoulun alakoulussa todettiin korona-altistuminen ja noin 20 henkilöä asetetaan karanteeniin.

Kaupungin tiedotteen mukaan lukioiden ja koulujen rehtorit ovat tiedottaneet asiasta huoltajille. Eksote on yhteydessä altistuneisiin.

Eksoten ylilääkäri Sami Raasakka kertoi Etelä-Saimaalle maanantaina, että koulualtistusten ja -karanteenien osalta odotetaan tällä viikolla uutta valtakunnallista linjausta. Toistaiseksi koulukaranteeneja kuitenkin jatketaan, kuten tähänkin asti.

Kommentoi

Mainos: Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy

Uudeksi vuodeksi uuteen kotiin?

Palvelut

Ruokapaikka