Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lavolassa uusi korona-altistuminen: Yhteensä noin 40 koululaista karanteenissa

Lappeenrannan Sammonlahden koulun Lavolan toimintayksikössä on torstaina ilmennyt uusi korona-altistuminen. Vanhalta nimeltään yksikkö tunnetaan Lavolan kouluna. Uudesta altistuksesta kertoo kaupunki tiedotteella.

Eksote on asettanut Lavolan kouluyhteisöön uusia karanteeneja keskiviikkona 1.9. tiedotettujen 20 oppilaan karanteenien lisäksi.

Uudet karanteenit koskevat noin 20 oppilasta. Muilta osin koulun arki jatkuu normaalisti. Yhteensä Lavolan kouluyhteisössä on nyt karanteenissa noin 40 henkilöä.

Apulaisrehtori Arto Väliketo kertoo, että henkilökuntaa ei ole kummassakaan altistusryhmässä.

Kaupungin tiedotteen mukaan Eksote on yhteydessä kaikkiin altistuneisiin.