Saimaannorpan verkkokuolemia on tullut tänä vuonna tietoon nyt kaksi. Edellinen tapaus on maaliskuulta.
Saimaannorpan kuutti on menehtynyt verkkoon Pihlajavedellä, selviää Metsähallituksen tiedotteesta. Kuollut kuutti havaittiin perjantaina 2. heinäkuuta; toisena päivänä alueellisen verkkokalastuskiellon päättymisestä.
Kyseinen norpan verkkokuolema oli toinen tänä vuonna ja ensimmäinen tänä kesänä. Edellinen tietoon tullut norpan verkkokuolema on sattunut maaliskuussa.
Verkko, johon kuutti menehtyi, on saimaannorpan lisääntymisalueen kaikkien säädösten mukainen. Molemmista päistään kivillä ankkuroitu kuhaverkko oli kolme metriä korkea ja 60 metriä pitkä. Verkko oli asianmukainen myös vahvuudeltaan.
Ilmoituksen verkkoon kuolleesta kuutista teki Metsähallitukselle kalastaja itse. Menehtynyt kuutti oli 20-kiloinen uros.
Verkkokalastus vapautui heinäkuun alusta
Norppien suojelemiseksi säädetyllä kalastuksen rajoitusalueella verkoilla on saanut kalastaa tänäkin vuonna heinäkuun alusta lukien. Solmuväliltään alle 22-millimetrisillä muikkuverkoilla on saanut kalastaa 21.6. alkaen.
Täksi kesäksi voimaan astunut asetus määrää, että sulan veden aikaan verkot on ankkuroitava. Verkkojen madaltaminen pystylangoin on lisäksi kiellettyä.
Ympärivuotisesti kiellettyjä kalanpyydyksiä rajoitusalueella ovat riimuverkot sekä vahvalankaiset verkot. Tietyin edellytyksin sallitaan pakoaukolliset rysät.
Heinäkuuksi suositellaan vapa- ja katiskapyyntiä
Vaikka verkkokalastus onkin heinäkuun alusta luvallista, Metsähallitus suosittelee heinäkuussa saimaannorpan elinalueilla vapakalastusta sekä katiskalla pyyntiä.
– Kuuteilla on suuri riski menehtyä kalaverkkoihin heinäkuussa, ennen kuin niiden paino on kasvanut riittävästi, taustoitetaan tiedotteessa.
Katiskojen nielujen on kuitenkin oltava vahvistettu niin, ettei norppa pysty venyttämään aukkoa 15 senttimetriä suuremmaksi.