Poliisi takavarikoi lappeenrantalaismieheltä yli puoli kiloa amfetamiinia – Epäillyllä oli hallussaan myös kannabista sekä laiton ase

Huumeet löytyivät kotietsinnässä huhtikuun lopussa viisikymppisen lappeenrantalaismiehen asunnosta.

Poliisin haaviin on jäänyt Lappeenrannassa merkittävä erä amfetamiinia. Kaakkois-Suomen poliisi tiedotti löydöstään keskiviikkona.

Tiedotteen mukaan poliisi löysi huume-erän kotietsinnän yhteydessä 20. huhtikuuta. Samalla poliisi otti kiinni asunnossa asuneen noin 50-vuotiaan miehen.

Miehellä oli hallussaan amfetamiinia yli puoli kiloa. Esitutkinnan mukaan amfetamiini oli tarkoitus myydä jatkettuna katukaupassa, jossa myytävää olisi ollut noin kilo.

Poliisi kertoo takavarikoineensa mieheltä esitutkinnan aikana amfetamiinin lisäksi pienen määrän kannabista sekä laittoman ampuma-aseen.

– Kuten tiedämme, huumausainetilanne Kaakkois-Suomessa on huolestuttava. Jokaisella katukaupasta pois saadulla huumausaine-erällä on merkitystä ja sen eteen poliisi tekee päivittäin töitä, kommentoi tiedotteessa rikoskomisario Petri Tirronen.

Mies vangittiin myöhemmin Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa törkeästä huumausainerikoksesta epäiltynä. Hänet vapautettiin tämän viikon alussa tutkintavankeudesta, ja juttu siirtyy lähipäivinä syyteharkintaan.

Kaakkois-Suomen poliisi kertoo päässeensä epäillyn huumausainerikoksen jäljille omien tutkimustensa perusteella.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka