Lappeenrannassa noin 2 000 yläkoululaista jatkaa etäopetuksessa ainakin 11. huhtikuuta saakka

Kuvituskuva. Katja Juurikko/Arkisto

Ilkka Pohjalainen

Lappeenrannan yläkoulujen toiminta jatkuu etäopetuksena ainakin 11. huhtikuuta asti. Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) valmistelee päätöstä, jonka mukaan Etelä-Karjalan oppilaitosten tilat on määrätty suljettavaksi 11.4. saakka siten, ettei tiloja saa käyttää vuosiluokkien 7–9 opetuksen järjestämiseen. AVIlle asiaa esitti alueellinen tilannekuvaryhmä tiistain kokouksessaan.

Etäopetuksen jatkuminen 11.4. asti koskee kaikkia yläkoulujen oppilaita, paitsi perusopetuksen erityisen tuen pienryhmiä, perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmiä sekä joustavaan perusopetukseen oikeutettuja. Kaupunki on tiedottanut tilanteesta huoltajia.

Yläkoululaisia on Lappeenrannassa 2 137, joista pari tuhatta jatkaa etäopetuksessa, kertoo opetustoimenjohtaja Mari Routti.

– Palautteen mukaan etäopetus on sujunut hyvin. Viime kevään etäopetusjakso antoi paljon kokemusta etäopetuksen kehittämiseksi. Olemme myös tiedottaneet huoltajille, että jos oppilaalla on opiskeluun liittyviä tai hyvinvointiin liittyviä haasteita, niistä pitää olla matalalla kynnyksellä yhteydessä omaan kouluun.

Routin mukaan yksilöllisiä ratkaisuita lähiopetuksesta on mahdollista tehdä, vaikka oppilas ei kuuluisikaan erityisen tuen, valmistavan opetuksen tai joustavan perusopetuksen piiriin.

Etäopetuksessa olevilla perusopetuksen ja lukioiden oppilailla on oikeus kaupungin järjestämään kouluruokaan. He voivat noutaa valmiit Saimaan tukipalveluiden valmistamat annospakatut ja jäähdytetyt ateria-annokset kouluilta. Routin mukaan ruokailun järjestämisestä on tullut hyvää palautetta.

– Saimaan tukipalveluiden kanssa varauduttiin tähän malliin jo viime kesänä. Siinä hyödynnettiin viime kevään kokemuksia. Kun etäopetusjakso nyt alkoi, kartoitettiin, ketkä haluavat tätä palvelua käyttää.

Tällä hetkellä 900 yläkoululaista hyödyntää tätä mahdollista, jos karanteenissa olevia ei lasketa mukaan. Lukiolaisista 353 noutaa ateriansa koululta.

Lappeenrannan kaupunki kertoo myös varautuneensa siihen, että yläkoulujen etäopetus jatkuisi 11.4. jälkeenkin. Samalla kaupunki on valmistautunut siihenkin, että mahdollinen lähiopetukseen palaaminen olisi mahdollisimman turvallista.

Kaupunki tiedottaa yläkoulujen opetuksen jatkojärjestelyistä, kun tilanne viranomaispäätösten osalta jälleen selviää.

Lukioiden osalta tilannekuvaryhmä suositteli etäopetusta jatkettavan 12. huhtikuuta saakka ja kaupunki on jo tehnyt tästä päätöksen. Lukioiden osalta kaupunki tekee päätöksen tilannekuvaryhmän suosituksen perusteella, perusopetuksen osalta AVI:n tai Eksoten koulutilojen sulkemista koskevan päätöksen perusteella.

Maskisuositus on voimassa kaikille peruskoulujen lähiopetukseen osallistuville oppilaille ja kaikissa koulukyydeissä.

Muokattu 31.3. kello 13.44: Poistettu virheellinen yli-sana otsikosta.

Muokattu 31.3. kello 16.19: Lisätty tieto ruokansa noutavista yläkoululaisista ja lukiolaisista.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka