Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Joulumarkkinoista alkaa lappeenrantalaisen Kinnusen talon uusi elämä — Jaana Kinnunen tekee talossa parhaillaan suurta remonttia, mutta jugendrakennuksen suojelukaava tulee valtuustoon vasta ensi vuoden aikana

Jaana Kinnusen intohimona on avata Kinnusen talo lappeenrantalaisille, ja sisäpihan joulumarkkinat järjestetäänkin runsaan kuukauden kuluttua. Talon vintiltä on jo löytynyt aarteita, vaikka remontti on vasta alkuvaiheessaan.

Jaana Kinnunen huokaisee ja nauraa päälle. Kinnusen talon kesällä ostanut nainen kertoo olevansa liian tohkeissaan talon perusteellisesta remontista. Nyt, Kinnusen talon remontin ensimmäisessä vaiheessa, arvokas jugendrakennus saa terveet suonet — kuten Jaana Kinnunen hellästi kuvailee. — Vauhti on päällä. Nyt on tehty sellaista työtä, mikä ei näy ulospäin, eli sähkö- ja putkitöitä. Odotan malttamattomana, että muutos rupeaa näkymään pinnoissa, ja että saadaan ikkunoita kuntoon ja jugendvärityksiä rappukäytäviin sekä uusitaan pihan rappaus. Sisäpihan suhteen Kinnusella onkin suuria suunnitelmia. Yksi niistä tulee todeksi jo lauantaina 15. joulukuuta, kun Kinnusen talon sisäpihalla järjestetään joulumarkkinat. — Tarkoituksena on avata taloa kaupunkilaisille ja järjestää sisäpihalla erilaisia tapahtumia. Se on ollut minulle ihan intohimoasia.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Saimaan sisällöt.

Tilaa 6 kk 5,90 €/kk Tilaa 2 kk 15 €/kk

Digitilauksen sisältö

  • Esaimaa.fi-verkkopalvelun rajaton käyttöoikeus vuoden jokaisena päivänä
  • Näköislehti
  • Uutissovelluksen ja päivän lehti -sovelluksen käyttöoikeus (iOS ja Android)
  • Ita-Savo.fi-, Kouvolansanomat.fi-, Kymensanomat.fi- ja Lansi-Savo.fi-verkkopalvelut, näköislehdet ja sovellukset
  • Lukuoikeus sinulle ja kolmelle perheenjäsenellesi