Mitä, jos keskussairaalassa syntyy kahakka tai pommiuhka? Eksote kouluttaa kaikki työntekijänsä ulkoisten uhkien varalta

Eksoten turvallisuuskoordinaattorin mukaan yleisimpiä sairaalan työntekijöiden kohtaamia uhkia ovat aggressiivisesti käyttäytyvät vierailijat, jotka voivat olla esimerkiksi potilaiden lähiomaisia.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) on kuluvalla viikolla kouluttanut keskussairaalan työntekijöitä ennakoimaan uhkaavia tilanteita ja toimimaan niissä oikein. Sairaalan työntekijöitä ohjeistettiin toimimaan esimerkiksi tilanteissa, joissa sairaala olisi pommiuhan alla tai sinne tulisi yksi tai useampi uhkaavasti käyttäytyvä henkilö. Kouluttaja, ylikonstaapeli Matti Hirvonen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta muistutti koulutuksessa, että viimeisimmän vuoden aikana uhkaavissa tilanteissa olisi voitu toimia paremmin. Esimerkiksi keväällä poliisi otti Savitaipaleen kunnantalolla kiinni naisen, joka uhkaili henkilökuntaa vesurilla. Nainen oli ehtinyt kunnantalolle läheiseltä hyvinvointiasemalta, jossa hän oli käyttäytynyt uhkaavasti. — Hätäpuhelu olisi pitänyt tehdä heti, kun nainen ilmestyi hyvinvointiasemalle vesurin kanssa. Näin hänet olisi saatu nopeammin kiinni, Hirvonen toteaa. Tilanne oli vakava mutta saatiin nopeasti hallintaan. Tapauksesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Hirvonen muistutti sairaalan työntekijöitä siitä, että metelöivästä ja häiriköivästä henkilöstä on aina syytä soittaa hätäpuhelu. — Siinä ei ole mitään hävettävää.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.