Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lappeenrannassa neljä uutta koronatapausta – Tartuntaketjut jäljitetty muualle Suomeen

Eksoten ylilääkäri Sami Raasakan mukaan Etelä-Karjalassa todettiin viikonloppuna viisi uutta koronatartuntaa.

Etelä-Karjalassa on viikonloppuna kirjattu viisi uutta koronatartuntaa, kertoo Eksoten ylilääkäri Sami Raasakka. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) sivujen mukaan tartuntoja on varmistunut maakunnassa kaikkiaan nyt 48.

THL:nkoronasivujenmukaan Etelä-Karjalassa on koronatapauksia nyt 48. Niistä Lappeenrantaan on kirjautunut 34 tartuntaa, eli neljä enemmän kuin perjantaina.

Muita Etelä-Karjalan kuntia ei ole THL:n tilastossa, joka ilmoittaa vain yli viiden tapauksen paikkakunnat.

Lähipiirialtistumisia ja tiedossa olevia tartuntaketjuja

Ylilääkäri Sami Raasakan mukaan tartunnoista yksi oli odotettu, sillä henkilö oli lähipiirialtistumisen takia valmiiksi karanteenissa.

Viikonlopun tapauksista yksi henkilö on saanut tartunnan muualla Suomessa tiedossa olleesta ketjusta, ja on tartuttanut maakunnassa kaksi henkilöä. Näiden lisäksi on yksi ilmeisesti yksittäinen kotimainen tartunta.

Raasakka luonnehtii potilaita nuorehkoiksi aikuisiksi, paitsi yksi on varttuneessa keski-iässä. Kaikkien kunto on hyvä, ja he ovat kotihoidossa.

Tuoreet koronatapaukset eivät Raasakan mukaan liity harrastusporukoihin, vaan pikemmin sukulais- ja läheiskontakteihin.

– Toki on syytä huolestua. Meillä on alueella olevia tartuntakejuja, jotka toivottavasti on saatu kiinni. Mutta aina putkahtaa uusia. Ihmiset liikkuvat ja tapaavat toisia ihmisiä. Taudin luonne on sellainen, että se tarttuu jo ennen oireiden alkamista.

Raasakan mukaan kaikessa pitäisi huomioida turvaetäisyydet, läheisten tapaamisessakin.

– Kannustan hyvin vahvasti maskin käyttöön muun muassa busseissa, kun piileviä tartuntoja meidänkin alueella ilmeisesti on jonkun verran, Raasakka sanoo.

21. syyskuuta jälkeen Etelä-Karjalan alueella on varmistunut 19 uutta koronatartuntaa.

Eksoten alueella ei ole sattunut koronaan liittyviä kuolemantapauksia. On myös iso joukko tartunnan saaneita, joka on kolmen viikon seuranta-ajan jälkeen saanut terveen paperit.

Suomessa 164 uutta tartuntaa

Suomessa on raportoitu 164 uutta koronavirustartuntaa. Lisäksi viime perjantain jälkeen Suomessa on todettu yksi viruksen aiheuttamaan tautiin liittyvä kuolintapaus. Tautiin liittyviä kuolemia on yhteensä 346.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 28 ihmistä. Heistä tehohoidossa on kahdeksan.

Yhteensä tartuntoja on epidemian aikana todettu 10 702.

Uutista päivitetty 5.10. kello 12.03,12.20, 12.20, 12.25 ja kello 12.38 muun muassa Sami Raasakan kommenteilla ja THL:n tiedoilla.