Kaikki tahot nostavat kädet pystyyn, kun alaikäiset kiusaavat koulukaveria (E-S 24.9.26). Vanhemmat joutuvat salapoliisin tehtäviin etsiessään silminnäkijöitä tapahtumalle ja hakiessaan apua lapselleen. Pahoinpitelyä ja väkivaltaa ei pitäisi vähätellä kutsumalla niitä koulukiusaamiseksi.
Lainsäädäntöä ja viranomaisten keinoja puuttua lasten ja nuorten tekemiin pahoinpitelyihin pitäisi vahvistaa. Ei pitäisi voida vedota siihen, että keinoja puuttumiseen ei ole, kuten lehtijutun tapauksessa esitettiin.
Myös viranomaistoiminta oli puutteellista, eikä lastensuojelulle tehty ilmoitusta. Jos ulkopuoliset näkivät tapahtuneen, hekään eivät soittaneet poliisille. Mopojen melut kyllä herättää suuttumusta ja saa hälyttämään poliisit, mutta lapsen hätä ei herätä.
Tuntuu julmalta, että toiset nuoret kuvaavat pahoinpitelyä kännykällä, levittävät kuvia somessa ja vielä naureskelevat tapahtuneelle kuin parhaalle rikoselokuvalle. Mistä johtuvat nämä sairaat "huvit"?
Mikä meitä vaivaa ja miksi osa lapsista ja nuorista voi niin pahoin? Myös osa aikuisista voi huonosti. Tämä maailmanmeno on niin itsekästä ja minäkeskeistä. Ei paljon hetkauta mitä ympärillä tapahtuu tai mitä naapurille kuuluu tai tapahtuu. Avunhuutoihin ei vastata, ei auteta. Eri tukipalveluihin on pitkät jonot. Eri tahojen yhteistyö ei pelaa. Paperilla ja puheissa kyllä puhutaan kauniisti, mitä tulisi tehdä. Asioihin pitäisi myös käytännössä puuttua, jos kerran niihin on mahdollisuus. Lainsäädäntöä voidaan aina uudistaa, jos siihen on tarve.
Vanhemmuuskin näyttää olevan hukassa liian monessa perheessä. Vastuuta sysätään milloin koululle, milloin millekin taholle. Pitäisi nöyrtyä ja myöntää, että vanhempana minä vastaan millainen lapsestani kasvaa, mitkä ovat kodin arvot ja säännöt. Olenko kiinnostunut lapseni asioista, koulunkäynnistä, missä hän liikkuu ja millaisessa seurassa? Pelkästään kouluissa kännykkäkielto ei riitä. Vanhempien tulisi seurata omien lasten somessa liikkumista ja olla enemmän läsnä lapselle. Ei olisi pahitteeksi aikuisillekin asettaa somerajoitus, alkaen eduskunnan täysistunnoista.
Pitääkö meillä tapahtua jokin suuri katastrofi, ennen kuin solidaarisuus ja toisista välittäminen heräävät.
Vuokko Kupiainen
Lappeenranta