Miksi puuttua siihen, mikä toimii hyvin? Mielestäni tori on vakiintunut nykyiselle paikalleen, vaikka nuoruudessani en voinut ymmärtää torin siirtoa satamasta keskustaan. Lokit ja naakat likasivat ja häiritsivät. Iäkkäämmille voi toki olla haastavaa kulkea ostosten kanssa mäkeä ylös keskustaan.
Miksi torille tulisi rakentaa kolossi, joka ei keskustaan kuulu? Valtuusto on päättänyt, että jäähalli suunnitellaan ja rakennetaan Kisapuistoon. Siellä se täydentäisi yhdessä jääurheilijoiden ja Veiterän tarvitseman sääsuojan kera kaupunkiin jääurheilukeskuksen, jolloin kaikki jääurheilun harrastajat ja koululaiset löytäisivät läheltä harjoitus- ja kilpaurheilupaikat. Kisapuistossa on jo valmiina tarvittavat parkkialueet, ja jonkin verran niitä voitaisiin myös laajentaa. Etäisyys keskustasta Kisapuistoon on juuri sopiva – kulkeepa sinne jalan, pyörällä tai autolla.
Mihin kaupungin urheilutilarakentamisen tulisi perustua? Mielestäni ainoa järkevä perustelu on se, että rakennetaan vain niille lajeille, jotka eniten saavat kuntalaisia liikkumaan ja huolehtimaan kunnostaan. Se vähentää parhaiten liikkumattomuuden haittoja ja sairauskuluja. Tätä eri lajeja koskevaa kartoitusta ja laskelmaa en ole toriareenahankkeen enkä muunkaan hankkeen yhteydessä havainnut. Kaupungin tehtävä on tukea kuntalaisten liikunnallisia harrastuksia, mutta ei rakentaa kuntalaisille penkkejä ja juottoloita.
Millä perusteella kiekkoilijoille kaupunki rakentaa jäähallin, mutta ei muille jääurheilun ja jääpallon harrastajille ja pelaajille?
Veiterälle rakennettava sääsuoja palvelisi moninkertaisesti kuntalaisten jääurheilutarpeita jäähalliin nähden ja olisi merkittävästi edullisempi.
Kaikki jääurheilua harrastavat seurat ovat jo ilmaisseet selkeän kantansa, että jääaika toriareenassa tulisi niille liian kalliiksi. Eli nämä muut seurat haluavat pysyä Kisapuistossa.
Jäähalli on kesällä neljä kuukautta tyhjillään, vailla yhtään tapahtumaa. Mistä niitä tulisi myöskään toriareenaan?
Toriareenan ideoijilta ei tunnu löytyvän ehdotuksia kaupungille aiheutuvien kustannusten helpottamisesta. Miksi siis kaupunki edes tutkii torille vaihtoehtoisia, elinkelvottomia paikkoja? Onko tarkoitus tuhota lehmusten kaupunki myös sen tunnetuimman, vety- ja atomikahviloiden osalta?
Hannes Ruokokoski
Lappeenranta