Maatalous on ahdingossa. Tuottajahintoja on nostettu viime vuonna, mutta tuotantokulut nousevat jatkuvasti ja maataloustuottaja ei saa riittävä korvausta tuotteestaan. Tuottaja ei halua tukia. Tuottaja haluaa riittävän korvauksen työstään ja tuotteestaan. Tuet ovat kuluttajille, jotta kuluttaja saa kotimaista ruokaa kohtuu hintaan.
Maatalous on maamme elinehto. Nykyiset kriisit, Venäjän järjetön hyökkäyssota Ukrainaan ja koronapandemia ovat osoittaneet omavaraisuuden tärkeyden myös kotimaisen ruuantuotannon suhteen, se on tärkeä osa huoltovarmuutta.
Kokonaisvaltainen ja reilumpi tulonjako kaupan, elintarviketeollisuuden ja tuottajien kesken antaisi mahdollisuuden kotimaisen ruuantuotannon ja maatalouden jatkumiselle ja sitä kautta omavaraisuuden parantamiseen.
Kannattavuutta parantaisi myös elintarvikkeiden vientituotteiden lisääminen ja viennin kasvattaminen. Myös tukien tarkempi kohdentaminen toisi parempaa turvaa ruuantuottajille. Tarvitsemme kannattavaa ja pitkäjänteistä maatalouspolitiikkaa, jotta myös nuoret uskaltavat jatkaa maanviljelyä.
Kotimainen energia on hyödynnettävä täysimääräisesti. Biokaasu, hake ja turve ovat tärkeitä kotimaisen energian lähteitä. Nämä kaikki tuovat myös lisää työtä sekä tuloja maaseudulle ja mikä tärkeintä jättävät rahat Suomeen. Niiden tuotantoa ja käyttöä voidaan vielä lisätä ja näin irtautua ulkomaisista fossiilisista polttoaineista.
Aurinko- ja tuulivoimaa lisätään jatkuvasti, se mahdollistaa yhdessä tehtaiden hiilidioksidipäästöjen talteenoton kanssa vedyn tuotannon ja metanolin valmistuksen. Metanolista voidaan valmistaa synteettisiä polttoaineita, kuten bensiiniä, dieseliä ja kerosiinia.
Diesel ja moottoripolttoaineet ovat tärkeitä maatalouden koneiden ja laitteiden energian lähteitä. Vähäpäästöisten biopolttoaineiden ja päästöttömien synteettisten polttoaineiden kehittäminen nykyisiin polttomoottorikäyttöisiin traktori ja työkoneisiin on todella tärkeää. Emme voi, eikä meillä ole varaa muuttaa niitä hetkessä esimerkiksi sähkökäyttöisiksi.
Omavaraisuus ja huoltovarmuus ruuantuotannon ja energian suhteen täytyy turvata jatkossa vielä paremmin, siksi suomalaisen maaseudun tulevaisuus on meille kaikille äärimmäisen tärkeää.
Jari Karhu
eduskuntavaaliehdokas (kesk.)
Lappeenranta