Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Estarit | Huhtikuussa Suomi lähtee nousuun, kun saadaan uusi hallitus eikä tarvitse enää haukkua Marinin hallitusta, joka on ollut koko ajan ihmisten hampaissa

Komea on Kopran CV, mutta mistä hän repii tunnit kaikkien luottamustehtävien hoitoon?

Tuliko ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä yllätyksenä kaupungintalolla Lappeenrannassa. Pakka aivan sekaisin, ja ihmiset pomppivat jonosta toiseen. Olisiko etukäteen suunnittelu ja organisointi ollut paikallaan?

Ehdotan, että Koulukadun uusi pömpeli kastettaisiin nimellä "Ahneuden temppeli".

Riikka Purran kulttuurikommentit kertovat sivistymättömyydestä. Perussuomalaisilla jälleen kerran syytä hävetä.

Eikö Lauritsalasta löydy muuta äänestyspaikkaa kuin uimahalli? Ahdas sumppu ja epämukava ikäihmiselle.

Nämä vaaleja edeltävät viikot ehdokkaat ovat kuin ADHD:tä potevia pyrkyreitä, esillä joka tuutissa ja lupaavat tuhat ja yksi hyvää. Mutta annas olla kun vaalit ovat ohi, vaipuvat neljä vuotta kestävään uneen, vain oma etu on asia, joka kiinnostaa. Oksettaa koko touhu.

Huhtikuussa Suomi lähtee nousuun, kun saadaan uusi hallitus eikä tarvitse enää haukkua Marinin hallitusta, joka on ollut koko ajan ihmisten hampaissa. Marinin hallitus on sodan jälkeen joutunut päättämään asioita, joita tä kukaan ei osannut odottaa, ensin korona joka alkoi tammikuussa 2020, sitten Ukrainan sota, joka on jatkunut yli vuoden. Siitä voi jokainen laskea, montako kuukautta tämä hallitus on voinut keskittyä muihin asioihin kuin näihin kahteen. Täällä voivotellaan muutaman puun kaatamisesta.

Terveisiä pääministerille: maamme presidentti kertoi, ettei ole mukana sellaisessa, jossa vaarannetaan maan puolustuskykyä. Jäitä siis hattuun enempien vahinkojen välttämiseksi.

Oikeistopuolueet kokoomus ja perussuomalaiset sekä Saarikon keskusta näyttävät kannattavan valtiovarainministeriön leikkausehdotuksia. Niihin kuuluu myös eläkeindeksien leikkaus. Pelottaa!

SDP:n Marin on ollut rahan käytössä täysin holtiton ja vaarantaa soolooluillaan vielä Suomen puolustuksen.

Perussuomalaisren Riikka Purra ilmoitti, että kulttuuri on luksuspalvelu. Käsittämätön mielipide! Kirjastot, konsertit, teatteriesitykset, tanssi, elokuvat jne. ovat ihmisille välttämättömiä ilon ja nautinnon lähteitä ja niitä tarvitaan jatkossakin. Ei ääntä tuollaiselle puolueelle!

On suunnaton kiukku ja suru kauniin vihreän kaupunkimme tuhoamispäätöksistä. Miksi urheilijoiden paikka halutaan puistoalueelle? Miksi urheiluhallia ei rakenneta Kimpiseen kaikkien koulujen käyttöön? Onko Kimpiseen suunniteltu jo lisää eliitille taloja, siksi hallia ei tuoda lähelle näitä rakennelmia? Linnut pesivät jo arboretumissa ja pian kirsikkapuut kukkivat.